Kiitos upeasta vaalityöstä - teimme vihreiden historian toiseksi parhaan tuloksen!
Tänään minulla on todella hyvä fiilis. Me teimme eilisissä kuntavaaleissa tuloksen, johon …
Tänään minulla on todella hyvä fiilis. Me teimme eilisissä kuntavaaleissa tuloksen, johon …
Kuntavaalit ovat huomenna ja menossa on vaalikampanjan loppurutistus. Viimeinen iso tv-tentti oli …
Kirjoitus julkaistu Turun Sanomissa. Kuntavaaleissa on julkisuudessa puhuttu paljon himmeleistä ja rakenteista. …
Eduskunnan suuri valiokunta päätti tänään Suomen kannan EU-neuvotteluihin Itämeren lohen ensi vuoden …
Hallituksen EU-ministerivaliokunnan enemmistö teki tänään tieteellisen tiedon vastaisen linjauksen uhanalaisen Itämeren lohen …
Vihreät on tuonut esille painopisteenään sosiaali- ja terveysongelmien ratkaisemissa ennaltaehkäisyn ja varhaisen …
EU:n tiivistetyn yhteistyön ryhmä, joukoissaan Ranska ja Saksa, haluaa kehittää rahoitusmarkkinaveroa käyttöönotettavaksi. …
Minulla oli tänään ilo osallistua Hämeenlinnassa puoluevaltuuskunnan kokoukseen ja kyselytuntiin Hämeenlinnan torilla. …
Kirjoitus julkaistu Turun Sanomissa. Kunnallisvaalien keskeisenä aiheena on peruspalvelujen laadun turvaaminen – …
Minulla on tänään ilo vierailla kauniilla ja paljon keskustelua herättäneellä Viiankiaavan suolla …
Kahdeksanvuotiaan Eerikan tapaus on nostanut yhteiskunnallisen keskustelun keskiöön varsin tärkeän asian, eli …
Monet ihmiset ovat kyllästyneet siihen, että puhutaan unioneista. Juuri nyt se on …