Doha: pieniä odotuksia, tyydyttäviä välituloksia – ja Suomessakin ratkaisujen aika

Qatarin Dohassa käydyt ilmastoneuvottelut päättyivät myöhään lauantaina. Palasin Suomeen eilisiltana, joten on oikea hetki tehdä arvio lopputuloksista.

On kaksi eri mittaria, joilla Dohan tuloksia voidaan arvioida. Asialistansa puolesta Doha oli välikokous, joka onnistui tyydyttävästi siinä, mitä sen oli mahdollista saavuttaa. Ilmastonmuutoksen torjunnan kannalta Dohan asialista oli kuitenkin täysin riittämätön. Näillä toimilla ei rajoiteta ilmastonmuutosta alle kahteen asteeseen. Se vaatii meiltä johtopäätöksiä niin Suomessa kuin kansainvälisestikin.

Doha ei ollut ilmastokriisin ratkaiseva kokous. Se oli välietappi, jonka tarkoitus oli siivota kansainvälisten ilmastoneuvottelujen asialista kuntoon uusia varsinaisia ratkaisuja varten, joita haetaan vuosina 2013, 2014 ja 2015. Samalla oli tarkoitus saada sopu Kioton pöytäkirjan, kansainvälisen ilmastopolitiikan kunniakkaan mutta riittämättömäksi tiedetyn kivijalan, toisesta ja viimeisestä velvoitekaudesta.

Tässä kaikessa kokous onnistui. Kioton pöytäkirjan jatkokausi vuosille 2013-2020 on nyt päätetty. Sen jälkeen Kioton aika päättyy.

Mitä tilalle? Uusi kansainvälinen ilmastosopimus tarvitaan välttämättä. Dohassa valmistauduttiin tähän siivoamalla neuvottelujen asialista: vanhat neuvotteluraiteet suljettiin, kaikki keskustelut siirtyvät nyt uuden sopimuksen valmisteluun, joka on tarkoitus saada aikaan kolmen vuoden päästä, vuonna 2015. Se on lyhyt aika, mutta ilmastolla on kiire.

Uusi sopimus tarvitaan jo siksi, että Kioto on jäänyt täysin riittämättömäksi. Suurimmat saastuttajat, USA ja Kiina, ovat sen velvoitteiden ulkopuolella. Toiselle velvoitekaudelle tulee mukaan käytännössä enää vain EU sekä pieni joukko muita maita. Yhdessä tämä etujoukko kattaa alle 15 % koko maailman päästöistä. Uuteen sopimukseen tarvitaan kaikki mukaan, jotta sivilisaatiollamme olisi toivoa.

Kansalaisjärjestöt ovat oikeutetusti nostaneet esiin, että päästöjä radikaalisti vähentävillä toimilla on kiire. Ilmastokatastrofin estämiseen ei ole paljon aikaa. Se on täysin totta. Meidän on saatava globaalit päästöt laskuun jo tällä vuosikymmenellä, jotta ilmastonmuutos voidaan rajoittaa enintään kahteen asteeseen. Siksi Dohassa sovittiin, että vuonna 2013 otetaan pöydälle kunnianhimon nostaminen päästöjen vähentämisessä – jo ennen vuotta 2020 – ja vuonna 2014 tehdään tästä päätökset.

Vuosi 2014 valittiin tarkoituksella: tuohon mennessä kansainvälinen ilmastopaneeli IPCC jättää uuden raporttinsa, mikä pakottaa hallitukset kasvotusten ilmastotieteen uusimpien tulosten kanssa. Todennäköisesti edessä on kylmäävää faktaa: päästöjä on vähennettävä merkittävästi enemmän ja nopeammin. Vaihtoehto on liian kallis, taloudellisen ja inhimillisen hyvinvoinnin kannalta romahduttava.

Toisaalta ilmastonmuutoksen torjunta on tilaisuus luoda uutta hyvinvointia, työllisyyttä ja kestävää tulevaisuuden yhteiskuntaa. Siirtymä vähähiiliseen talouteen on mahdollisuus luoda Suomessakin visio uudesta ja kestävästä tulevaisuudesta, jossa työpaikkoja ja vihreää kasvua syntyy vähäpäästöisyydestä.

Siksi Dohasta on vedettävä johtopäätökset Suomessa. Nostan esille neljä asiaa, joista on välttämätöntä käydä kansallista keskustelua pian:

1. Ilmastolaki. Ilmastolaista on tehtävä päätökset lähiaikoina, niin että ensi vuonna hallitus voi siirtyä varsinaisen lakiesityksen valmisteluun. Millainen ilmastolaki palvelisi parhaiten Suomen päästövähennysten tarpeita?

2. Päästövähennysten kunnianhimo. Kunnianhimon tason nostamisesta on saatava kansallinen näkemys. Hiilen hinta on saatava ylös päästökaupassa ja EU:n päästövähennystavoite vuodelle 2020 tulisi valmistautua nostamaan 20 prosentista 30 prosenttiin.

3. Puhtaan energian edistäminen. Puhtaan energian ohjelmassa, jota ministeri Vapaavuori ja hänen edeltäjänsä Jyri Häkämies ovat ansiokkaasti hahmotelleet, olisi linjattava kunnianhimoisia toimia vuoteen 2025 mennessä, joilla siirrytään kestämättömästä energiantuotannosta puhtaaseen ja kestävään tuotantoon. Hiilestä on päästävä eroon, turpeen ja kaasun osuutta on vähennettävä ja uusiutuvien energiamuotojen osuutta merkittävästi kasvatettava. Samalla koko sähköjärjestelmää on modernisoitava, siirryttävä älykkäisiin sähköverkkoihin ja mahdollistettava kotitalouskohtainen pienmuotoinen sähköntuotanto, joka on maailmalla vahvassa kasvussa.

4. Ilmastorahoituksen vahvistaminen. Hallitusohjelmassa on linjattu, että päästöhuutokauppatuloja voidaan käyttää kahteen kohteeseen: kehitysyhteistyöhön ja ilmastotoimiin. Tämän mukaisesti hallituksen tulisi pikaisesti sopia huutokauppatulojen kohdentamisesta, niin että voidaan samanaikaisesti nostaa kehitysyhteistyövaroja kohti Suomen kansainvälistä 0,7 % tavoitetta sekä vahvistaa ilmastotoimien rahoitusta niin kotimaassa kuin kansainvälisestikin. Ilmastokannustimien luominen on tapa nopeuttaa vihreitä investointeja ja luoda Suomeen uusia työpaikkoja samalla kun päästöjä vähennetään. Se olisi tapa vahvistaa Suomessa teollisuuden menestymisen mahdollisuuksia, kun konepajat saisivat töitä puhtaista energioista. Jo nyt nämä työllistävät Suomessa yli 30 000 ihmistä.

Kunnianhimon tason reipas nostaminen ei ole idealistista spekulointia eikä hyppyä tuntemattomaan. Meidän ei tarvitse katsoa kuin Saksaan, jossa kunnianhimoinen harppaus kestävään energiaan – Energiewende, energiakäännös – on täydessä käynnissä. Suomi tarvitsee oman Energiewendensä.

Doha jää historiaan matalien odotusten kokouksena, jossa tolkku kuitenkin voitti: kokous teki sen, mitä sen pitikin tehdä. Se ei kuitenkaan riitä, ei mitenkään. Siksi Suomella on edessä suuri haaste. Kaikkien puolueiden on otettava kantaa tähän, kukaan ei voi vaieta, kaikilta tulee kysyä: oletteko valmiit ratkaisuihin, joilla päätöt ajetaan alas ja lastemme tulevaisuus turvataan? Meillä vastuu, meillä on velvollisuus, ja hetkemme on tänään.

Tulen viemään nämä neljä keskeistä kysymystä kaikkien hallituspuolueiden ratkaistaviksi. Ratkaisujen aika on nyt.

 

Dohan kokoukseen liittyviä kirjoituksia, vidoita ja uutisia on koottu sivulle www.vihreat.fi/doha2012