Durbanissa on ylitettävä odotukset
Kansainvälinen ilmastokokous järjestetään Etelä-Afrikan Durbanissa 28. marraskuuta – 9. joulukuuta. Tunnelma kokouksen …
Kansainvälinen ilmastokokous järjestetään Etelä-Afrikan Durbanissa 28. marraskuuta – 9. joulukuuta. Tunnelma kokouksen …
Puolustushallinnon ruokahuolto päätettiin tänään yhtiöittää valtioneuvoston istunnossa. Hallitus on päättänyt merkittävästä säästötavoitteesta …
Eilen 23 yliopistoa ja tutkimuslaitosta sai pyynnön ehdottaa henkilöä kansalliseen tieteelliseen ilmastopaneeliin. …
Turun Sanomat 28.10.2011 Suomi on erottamaton osa Eurooppaa ja maailmaa. Meillä ei …
Meitä vihreitä on jo yli seitsemän tuhatta. Puolueen jäsenmäärä on kasvanut vuodessa …
Yksi maapallon suurista ekologisista kysymyksistä on maailman kalakantojen romahtaminen. Lähes kaikki merkittävät …
Saavutettu sopu työmarkkinoilla tuo kaivattua vakautta ja ennustettavuutta työmarkkinoille. Tätä vakauttavaa sopua …
On selvää, että ihminen on aiheuttanut ilmaston lämpenemisen ja sitä kautta vaikuttanut …
Politiikan syksyä on hallinnut Euroopan talouskriisi. Vihreät ovat aina nähneet, että Suomi …
Tänään otettiin merkittävä askel kohti tasa-arvoista avioliittolakia, kun puoluerajat ylittävä kansanedustajaryhmä julkisti …
Turun Sanomat 23.9.2011 Mitä yhteistä on öljyllä, maakaasulla ja vedellä? Kaikki ne …
Vihreiden kanta turpeen energiakäyttöön on selvä: Me haluamme, että turpeen energiakäytöstä luovutaan. …