- 04.07.2011

Yhdenvertaisuuden puolesta!

Olen osallistunut seksuaalivähemmistöjen oikeuksien puolesta Pride-paraatiin useamman kerran Tukholmassa. Siellä Pride on ollut jo vuosikymmenen koko kansan juhla, johon osallistuu toistasataatuhatta ihmistä. On hienoa, että myös Suomessa Pride on saamassa yhä enemmän vastaavaa asemaa.

Olen itsekin lähdössä huomenna marssimaan Helsinki Prideen. Toivottavasti mahdollisimman moni tulee mukaan marssille tasa-arvon puolesta. Itselleni Pridelle lähtö, erityisesti viime vuoden väkivaltateon jälkeen, on selkeä kannanotto suvaitsevaisen, tasa-arvoisen ja syrjinnän edessä pelottoman Suomen puolesta.

Tämä maa on paras meille jokaiselle, kun pidämme huolta kaikkien ihmisten oikeuksista olla juuri omanlaisiaan, rohkeasti, joutumatta pelkäämään syrjintää.

Seksuaalivähemmistöjen oikeuksista kamppailtiin myös hallitusneuvotteluissa. Vihreille kyse on keskeisestä arvostamme. Hallitusneuvottelujen johtoryhmässä käytettiin tuntikausia siihen, että tasa-arvoinen avioliittolaki saataisiin toteutettua.

Kristillisdemokraattien ehdottoman kielteisen kannan edessä johtoryhmä päätti lopulta olla kirjaamatta avioliittolaista hallitusohjelmaan mitään. Samalla selkeästi kuitenkin todettiin, että lakia voidaan edistää ja saada se toteutumaan eduskunnassa lakialoitteen pohjalta tällä vaalikaudella.

Kristillisdemokraattien puheenjohtaja Päivi Räsänen on toistuvasti julkisuudessa väittänyt, että tämä päätös tarkoitti muiden puolueiden tukevan kristillisdemokraattien kantaa. Räsänen käyttää asiasta mielellään termiä ”suvaitsevaisuus”.

Väite on erikoinen. Ei ole suvaitsevaisuutta sallia enemmistölle sellaisia oikeuksia, joita lailla halutaan kieltää vähemmistöltä. Tasa-arvoisessa avioliittolaissa on yksinkertaisesti kyse vain samoista oikeuksista samaa sukupuolta oleville pareille kuin heteropareille.

Keneltä tämä yhdenvertaisuuden toteutuminen on pois? Se ei rajoita mitenkään vaikkapa Räsäsen oikeutta elää haluamallaan tavalla.

Liikuttavasti tämän minulle ilmaisi eilen yli 60-vuotias pohjalaismies, joka soitti minulle osoittaakseen tukensa seksuaalivähemmistöjen oikeuksille. Hänen mukaansa “tämä sukupuolineutraali avioliittohomma – eihän se ole mitään kummallista, vaan ihan tavallista.”

Monissa maissa tämä länsimaisen demokratian perusperiaate on jo hoksattu.

Suomi on ollut pitkään tasa-arvokysymyksissä edelläkävijä. Tästä asemastamme selkein esimerkki on naisten äänioikeus, joka Suomessa saavutettiin Euroopassa ensimmäisenä.

Nyt Suomi on putoamassa tasa-arvon kärkimaiden joukosta. Viime viikolla seksuaalivähemmistöjen oikeudet etenivät New Yorkin osavaltiossa, jossa hyväksyttiin samaa sukupuolta olevien parien oikeus avioliittoon. New Yorkista tuli kuudes Yhdysvaltojen osavaltio, joka hyväksyi tasa-arvoisen avioliittolain. Maailmalla samaa sukupuolta olevien avioliitto on sallittu Alankomaissa, Argentiinassa, Belgiassa, Espanjassa, Etelä-Afrikassa, Islannissa, Kanadassa, Norjassa, Portugalissa sekä Ruotsissa.

Jokaisen ihmisoikeuksien puolustajan kannattaa liittyä taisteluun tasa-arvon ja oikeudenmukaisuuden puolesta. Vaikuttaa voi esimerkiksi osallistumalla huomiselle Pride-marssille sekä ottamalla yhteyttä kansanedustajiin.

Tavoitteenamme on lakialoite tasa-arvoisesta avioliitosta, johon tarvitsemme vähintään 101 kansanedustajan allekirjoituksen. Tällöin asianomaisella valiokunnalla on moraalinen velvoite saattaa se eduskunnan täysistuntoon kansan valitsemien edustajien äänestettäväksi. Lakialoitteen valmistelussa ja valiokunnan käsittelyssä voidaan käyttää myös virkamiesten apua. Itse teen kaikkeni, jotta laki saadaan aikaan puoluerajat ylittävällä, yhdenvertaisuutta kannattavien kansanedustajien yhteisellä hankkeella.

Tähän tehtävään tarvitaan kaikkia suomalaisia. Vahva kansanliike antaisi kansanedustajille rohkeutta ajaa eduskunnan kautta läpi lakiuudistuksen. Sille löytyy myös tukea: Setan Taloustutkimuksella teettämässä kyselyssä yleistä avioliittolakia kannatti 49 prosenttia ja vastusti vain 33 prosenttia suomalaisista. Nykyisistä hallituspuolueistakin viisi kuudesta kannattaa sukupuolineutraalia avioliittolakia. Myös Keskustasta ja jopa Perussuomalaistenkin riveistä löytyy tasa-arvon kannattajia. Ainoastaan Kristillisdemokraatit vastustavat kaikkien suomalaisten tasa-arvoisia oikeuksia lain edessä ykskantaan.

Kansanedustajien tulee nyt rohkaistua käyttämään kansalta saamaansa valtaa ja organisoitua rohkeasti kannattamaan tasa-arvoista avioliittolakia.

Islannissa parlamentti hyväksyi tasa-arvoisen avioliittolain viime vuonna yksimielisesti. Suomessakin on aika siirtyä suvaitsemattomuuden suojelusta suvaitsevaisuuden toteuttamiseen. Tehdään tästä oikeudenmukainen, vapaa ja paras mahdollinen maa meille kaikille.