- 13.06.2013

Metsäluonnon turvaamiseksi uusia mahdollisuuksia

Hallitus antoi tänään esityksensä metsälaiksi. Ympäristöministeriön ja maa- ja metsätalousministeriön neuvotteluissa lausuntokierroksella olleeseen lakiesitykseen saatiin vielä parannuksia, joilla varmistetaan ettei metsäluonnon arvokkaita elinympäristöjä muuteta nykyistä pienemmiksi tai hakata nykyistä enemmän. Metsäluonnon kannalta lain tärkeimmät uudistukset ovat kuitenkin sen avaamat mahdollisuudet puun korjuulle ilman avohakkuita ja suometsien ennallistamiselle.

Kyseessä on metsäluonnon kannalta merkittävä laki, sillä se säätelee miten metsiämme saa hakata ja miten niitä tulee uudistaa. Laki määrittelee reunaehdot talousmetsien käytölle. Metsäluonnon tilan parantaminen ja metsien monimuotoisuudesta huolehtiminen on ollut Vihreiden keskeinen tavoite lakiuudistuksessa. Tärkeää on ollut myös lisätä metsänomistajien mahdollisuuksia huomioida metsiensä käsittelyssä muutkin kuin taloudelliset tavoitteet. Metsän luonto- ja virkistysarvoista
huolehtiminen onkin tutkimusten mukaan metsänomistajille yhä tärkeämpää.

Metsälain arvokkaita elinympäristöjä ovat tietynlaiset puronvarret, korpityypit ja jyrkänteiden alapuoliset metsät. Näiden turvaaminen on metsälain keskeisin monimuotoisuuden turvaamiseen liittyvä velvoite. Käytännössä kyse on usein pienistä laikuista metsämaisemassa, mutta nekin tuovat arvokasta ja tarpeellista vaihtelua talousmetsiin. Juuri nämä metsämaiseman laikut ovat usein metsissä kulkijoiden lempipaikkoja.

Lain valmistelun aikana monet ympäristöasiantuntijat esittivät aiheellisen huolensa siitä, että nämä arvokkaat elinympäristöt yritetään lainuudistuksessa määritellä entistä pienemmiksi tai taloudellisesti vähäarvoisemmiksi. Neuvottelujen tuloksena lakiesitys linjaa kuitenkin nyt, että nykyisiä käytäntöjä elinympäristöjen tunnistamisessa ja rajaamisessa ei muuteta, eikä tunnettujen arvokkaiden elinympäristöjen määrää tai pinta-alaa vähennetä. Kohteiden määrittely tapahtuu edelleen ensisijaisesti niiden ekologisten ominaisuuksien ja luonnontilaisuuden perusteella, ei koon tai arvon perusteella.

Mikäli arvokkaita elinympäristöjä on tarvetta tai halua käsitellä hakkuin, täytyy sen tapahtua arvokkaat omnaispiirteet säilyttäen tai niitä vahvistaen. Esitys ei sallisi poistaa neljäsosaa puustosta, kuten lausuntokierroksella ehdotettiin. Laki määrittelee myös elinympäristöjen turvaamisesta syntyvien taloudellisten menetyksien enimmäismäärän maanomistajalle. Vaikka asiasta ei ole aiemmin säädetty suoraan metsälaissa, eivät maanomistajan velvollisuudet merkittävästi kasva tai pienene nykyisestä. Lisäksi useat arvokkaat elinympäristöt on nyt määritelty aiempaa selvemmin ja mukaan on otettu muutamia uusia uhanalaisia luontotyyppejä.

Vaikka arvokkaiden elinympäristöjen turvaamisessa ei lakiesityksessä ole otettu merkittäviä edistysaskeleita, ei askeleita ole otettu myöskään taaksepäin. Metsäluonnon turvaamisen vähimmäisvaatimukset säilyvät nykyisellä tasolla.

Avaimet metsäluonnon tilan parantamiseksi ovatkin nyt entistä enemmän metsänomistajien ja heitä neuvovien palveluntarjoajien käsissä. Metsälaki avaa uusia mahdollisuuksia esimerkiksi korjata metsistä puuta avohakkuiden sijaan erilaisilla poimintahakkuilla tai ennalistaa ojitettuja suometsiä. Pitkällä aikavälillä voidaan näillä toimilla kohentaa uhanalaisten lajien ja luontotyypien tilaa.

Metsätalouden osaksi hiljalleen omattuja käytäntöjä esimerkiksi vesistöjen rantojen säästämiseksi tai lahopuun lisäämiseksi tulee kuitenkin edelleen jatkaa entistä laajemmassa mittakaavassa. Nämä toimenpiteet nojaavat metsänomistajien vapaaehtoiseen haluun ja tahtoon. Laki ei näihin velvoita.

Metsäluonnolle arvokkaan lahopuun lisäämiseksi Vihreät tavoittelevat vielä parannuksia toiseen metsien käsittelyä koskevaan lakiin, metsätuholakiin. Laki säätelee mm. sitä paljonko tuoreeltaan kuollutta puuta – kuusia ja mäntyjä – metsiin saa jättää. Esityksen on tarkoitus valmistua syksyllä. Paljon kritiikikiä lausuntokierroksella saanutta lakiesitystä on jo hallituksessa sovittu parannettavan niin, että sallittua metsään jätettävien vahingoittuneiden havupuiden määrää nostetaan ja niin, että maanomistajalla olisi mahdollisuus jättää vahingoittuneita puita etenkin arvokkaisiin elinympäristöihin, joiden ominaispiirteisiin vahingoittuneet ja lahoavat puut kuuluvat.

Kaikkiaan metsälakiesitys tuo niin metsäalalle kuin metsien omistajille uusia mahdollisuuksia, joihin odotan alan tarttuvan. Tulevaisuudessa on metsänomistajille toivottavasti tarjolla monipuolinen valikoima palveluita ja vaihtoehtoja metsien hoidolle. Mustikan kasvattajille, avohakkuiden vierastajille tai liito-oravametsän varjelijoille löytyy toivottavasti kaikille jatkossa sopivaksi räätälöity palvelu.