- 06.10.2015

Hallitus haluaa salata pörssiomistukset ja suosia veronkiertoa

(Julkaistu Vihreät – De Gröna blogissa 2.10.2015.)

Olen järkyttynyt. Miten näitä huonosti harkittuja päätöksiä voi tippua koko ajan? Nyt hallitus haluaa valtiovarainministeri Alexander Stubbin nimissä julkistetussa valtiovarainministeriön ehdotuksessa tehdä mahdolliseksi pörssiomistusten salaamisen avaamalla hallintarekisteri kotimaisille sijoittajille. Lisäksi hallitus leikkaa lähes sata poliisia harmaan talouden torjunnasta.

Avoimessa ja reilussa markkinataloudessa omistaminen on julkista ja veronkiertoon puututaan. Muuten rehdit yrittäjät ja omistajat kärsivät, ja siinä sivussa kaikki suomalaiset: harmaa talous aiheuttaa vuositasolla useiden miljardien euron loven valtion talouteen ja hyvinvoinnin rahoittamiseen.

Viime hallituskauden suuria saavutuksia oli harmaan talouden vastaisen työn tehostuminen, edes jonkin verran. Vihreiden ja vasemmistopuolueiden työn tuloksena Suomi ajoi EU:ssa läpi linjan, joka sallii jatkossakin suomalaisen lainsäädännön avoimuuden pörssiomistuksissa.

Se ehkäisee harmaata taloutta ja lisää yhteiskunnan avoimuutta, kun omistukset ovat julkista tietoa eikä niitä voi piilottaa salaan hallintarekisteriin. Nyt hallitus olisi vapaaehtoisesti purkamassa tätä Suomen virkamiesten neuvottelemaa mahdollisuutta jatkaa avoimuuden linjalla.

Hallituksen ehdottamassa mallissa ulkomainen pankki voisi toimia hallintarekisterin säilyttäjäpankkina, jolloin omistajasta ei saada tarkempaa tietoa. Kun yhtiöön sijoittaneita ei tunneta eikä sen johdon omistuksista tiedetä, markkinaluottamus kärsii ja sijoitusriski kasvaa. Samalla talouden ja yhteiskunnan päätöksentekijöiden taloudelliset kytkökset jäävät peittoon.

Lisäksi hallituksen leikkaukset harmaan talouden poliisityöstä uhkaavat aiheuttaa 6 miljoonan euron säästöllä 15 miljoonan euron vuotuiset tappiot! Ja ketkä kiittävät: ne, jotka haluavat pitää omistuksiaan salassa ja kiertää veroja.

Se ei ole reilua ja avointa markkinataloutta. Mitä Suomen porvaripuolueille ja perussuomalaisille on tapahtunut, jos ne haluavat suosia veronkiertoa sen kitkemisen sijaan?

Hallintarekisteriä ovat kritisoineet niin poliisi, oikeuslaitos, media kuin kansainväliset korruption vastaisen työn ammattilaiset. Se ei ole suomalaisten yleisen edun mukainen ja heikentää asemaamme avoimuuden mallimaana.

Ei kyllä saa mitä tilaa – en usko kenenkään tavallisen suomalaisen tilanneen tätä.