- 05.12.2014

Emme lannistu Fennovoimasta!

Olen pettynyt Suomen ja suomalaisten tulevaisuuden kannalta. Neljä suurta puoluetta päättivät valita venäläisen Rosatomin riskialttiin ydinvoiman kotimaisen uusiutuvan energian sijaan. Keskusta hylkäsi bioenergian, Sdp teollisuuden työpaikat, perussuomalaiset kotimaisuuden ja kokoomus markkinatalouden.

Vihreät haluaa Suomen olevan länsimainen markkinatalous, joka puolustaa omia arvojaan ja edelläkävijänä ratkaisee siirtymää kohti kestävää energiataloutta. Emme lannistu tästä, vaan jatkamme tätä työtä kestävän energiatalouden puolesta yhä ponnekkaammin, vaikka se vaikeutuukin. Vihreiden vaihtoehto katsoo rohkeasti tulevaisuuteen ja luo Suomeen työtä.

Fennovoiman ja Rosatomin ydinvoimahanke sitoo Suomen lähelle Venäjän kainaloa energiapolitiikassa. Se antaa erikoisen viestin niin Venäjälle kuin länteenkin siitä, että omat arvomme ja kansainvälinen oikeus eivät olisikaan niin tärkeitä. Se tekee Suomesta erikoisen energiasaarekkeen Euroopassa, kun muu EU pyrkii lisäämään omaa energiaomavaraisuuttaan ja riippumattomuuttaan Venäjästä.

Fennovoima hidastaa Suomen mahdollisuuksia tarttua kotimaisten puhtaiden energiavaihtoehtojen käyttöönottoon. Aurinko, tuuli, jätteet ja bioenergia toisivat suomalaisille työtä, yrityksillemme kotimarkkinoita kasvua varten ja loisi vahvat vientinäkymät. Suuressa energiamurroksessa kohti hiilineutraalia yhteiskuntaa koko tahansa voi olla energian tuottaja, ja Suomi voisi ratkoa menestyvänä edelläkävijänä globaaleja ympäristöongelmia. Tämä tie jäi nyt valitsematta.

Painamme päälle, jotta uusiutuvien ja energiatehokkuuden kannustimia ja verokohtelua parannetaan silti nopeasti. Fennovoima-Rosatom on Suomen hallituksen lemmikkihanke, joka etenee Suomen ja Venäjän julkisen sektorin rahoilla ja julkisen vallan tuella. Stubbin hallitus on valinnut vanhakantaisen jähmettyneisyyden, jossa vain odotetaan ja odotetaan ulkomaisen ydinvoiman valmistumista. Se ei saa jatkua. Nyt tarvitaan ratkaisuja kotimaisen energiamurroksen puolesta: laajaa energiarahastoa, kuntien hankintojen ohjaamista ympäristöteknologioihin, jätteiden ja puun tehokasta hyödyntämistä, liikenteen öljyriippuvuuden vähentämistä sähköautojen ja biopolttoaineiden kannustimille. Vaadimme näitä ratkaisuja hallitukselta jo nyt.

Eduskunta on päätöksensä tehnyt. Siitä huolimatta on todennäköistä, että Fennovoiman ja Rosatomin hanke tulee kohtaamaan ongelmia turvallisuuden, aikataulun ja kustannusten kanssa. 2000-luvun ydinhankkeet ovat eri maissa pääsääntöisesti kohdanneet mittavia ongelmia. Useat asiantuntijat ovat perustellusti epäilleet hankkeen toteutumismahdollisuuksia, vaikka poliitikot sitä haluaisivatkin. Se voi vielä kaatua omaan mahdottomuuteensa.

Tämänkin takia hallitus ei voi jäädä lepäämään laakereille. Vaadimme laajamittaista energiaohjelmaa kotimaisten uusiutuvien ja energiatehokkuuden käyttöön ottamiseksi – tai muutoin hallitus osoittaa olevansa vain venäläisen ydinvoiman juoksupoika.