- 21.11.2011

Durbanissa on ylitettävä odotukset

Kansainvälinen ilmastokokous järjestetään Etelä-Afrikan Durbanissa 28. marraskuuta – 9. joulukuuta. Tunnelma kokouksen alla on pessimistinen ja harva odottaa suuria läpimurtoja.

Tällaiseen asenteeseen ei nyt kuitenkaan ole varaa.

Kansainvälinen energiajärjestö IEA julkaisi viime viikolla tämän vuoden energiaraporttinsa, jossa korostettiin, että maailmalla on enää viisi vuotta aikaa kääntää kasvihuonekaasupäästönsä laskuun tai muutos ilmastossa tulee olemaan katastrofaalinen ja peruuttamaton.

Kansainvälinen ilmastopaneeli IPCC suosittelee, että teollisuusmaiden tulee leikata päästöjään 25–40 prosenttia vuoden 1990 tasosta vuoteen 2020 mennessä. Ilmastopaneelin uudemman Reasons for concern -raportin mukaan päästövähennyksien tulisi olla tämän skaalan yläpäässä, jotta maapallon lämpeneminen kyettäisiin pysäyttämään kahteen asteeseen.

Kansainvälisesti kattavan sopimuksen on siis oltava paitsi sitova myös tarpeeksi kunnianhimoinen. EU ja Suomi tavoittelevat vahvaa tiekarttaa ja aikataulua kansainväliselle, kattavalle ja laillisesti sitovalle ilmastosopimukselle. Sopimuksen tavoitteena on oltava riittävät päästövähennykset ilmastonmuutoksen rajoittamiseksi kahteen asteeseen vuoteen 2050 mennessä.

Viime viikolla ilmestyneen eurobarometrin mukaan ilmastonmuutos pelottaa eurooppalaisia enemmän kuin talouskriisi. Ilmastonmuutoksen edelle ylsivät ainoastaan köyhyys, nälkä ja puhtaan juomaveden puute. Näitä ongelmia on mahdotonta korjata, ellei ilmastonmuutokseen puututa, sillä tunnetusti ilmaston lämpeneminen aiheuttaa jo nykyisellään kuivuutta ja hellekausia, jotka pahentavat kyseisiä ongelmia monilla alueilla. Tunnettu Sternin raportti taas toteaa ilmastonmuutoksen taloudellisten vaikutusten olevan lähes katastrofaalisia.

Voidaan siis todeta, että ilmastonmuutoksen torjuminen on kansalaisten mielestä erittäin tärkeää, talouden kannalta kriittistä sekä ihmisten ja ympäristön hyvinvoinnin kannalta välttämätöntä. Tämän toivoisi motivoivan myös meitä päättäjiä Durbanissa.

Joukko Euroopan unionin jäsenmaita tähtääkin siihen, että EU:n omat päästövähennystavoitteet vuodelle 2020 tulee joka tapauksessa nostaa 30 prosenttiin riippumatta siitä, onko meillä kansainvälistä sopimusta vai ei. Suomi on siirtynyt EU:n ympäristöneuvostossa keskustelemaan edistyksellisten ilmastomaiden joukkoon ja ratkaisee oman kantansa EU:n yksipuoleiseen tavoitteiden korottamiseen tällä hallituskaudella.

Suomen rooli ilmastonmuutoksen torjunnassa on kokoaan suurempi. Rikkaana hyvinvointivaltiona, jonka päästöt asukasta kohden ovat ikävä kyllä maailman huippuluokkaa, meidän tulee näyttää esimerkkiä päästöjen vähentämisessä ja vaatia tätä myös muilta teollisuusmailta. Kokoaan suuremmaksi meidät kuitenkin tekee suomalainen insinööri- ja innovaatiotaito. Suomen tehtävänä on olla luomassa sitä vihreää teknologiaa ja taloutta, jonka avulla kehittyvät valtiot kykenevät luomaan kestävää hyvinvointia.

Neuvottelut tulevat olemaan vaikeita ja monet arvioivat, ettei ole poliittisesti realistista saada aikaiseksi sitovaa kansainvälistä sopimusta Durbanin neuvotteluissa. Kello on kuitenkin tikittänyt jo niin pitkään, että poliittisen realismin sijaan meidän tulisi kiinnittää huomiota luonnontieteelliseen realismiin.

Durbanissa on siis saatava aikaiseksi selkeä suunnitelma ilmastonmuutoksen torjumiseksi.