- 02.06.2015

Ryhmäpuheenvuoro 2.6.2015: Valtioneuvoston tiedonanto hallitusohjelmasta

Ryhmäpuheenvuoro
Valtioneuvoston tiedonanto hallitusohjelmasta
ed. Ville Niinistö

Arvoisa puhemies,

Nyt ei ole kyse taloudesta.
Nyt on kyse ihmisistä.
Minkälaista Suomea me rakennamme lapsillemme ja lastenlapsillemme?

Pidämmekö kiinni siitä unelmasta,  että huominen voi olla parempi?  Siitä unelmasta, että hyvinvointivaltiossa jokaisella nuorella  on tasavertainen mahdollisuus tavoitella hyvällä koulutuksella  ja tuella täyttä onneaan?

Vihreät uskoo siihen, että nyt ei ole se hetki ihmiskunnan historiassa jolloin me annamme periksi.  Me haluamme kantaa sivistyksen, valistuksen ja edistyksen soihtua eteenpäin.

Tämän maan hyvinvoinnin ovat rakentaneet ihmiset,  jotka uskoivat siihen, että yhdessä voimme tehdä tästä maasta paremman kaikille. He rakensivat hyvinvointivaltion.

Nyt ei ole aika purkaa sitä, vaan on aika uudistaa se.

Hallitusohjelmaansa esittelevä hallitus  on perusoikeistolainen hallitus.  Sitä on myös luonnehdittu ohjelmaltaan republikaaniseksi.

Ensimmäistä kertaa Suomen historiassa  meillä on hallitus, joka tietoisesti haluaa supistaa julkisen vallan vastuuta ihmisistä. Hallitusohjelman olennaisin osa on sen rankka leikkauslista. Ohjelman kauniitkin korulauseet jäävät sen varjoon.

Hallitus leikkaa kansalaisten yhdenvertaisuuden turvaamiseksi rakennettuja  julkisen vallan tukiverkkoja, koulutustaja muita palveluja.

Se on tehnyt arvovalinnan –  ei taloudellista valintaa.  Se on antanut unelmasta periksi.

Se sanoo, että kaikkien pitää kärsiä.  Se haluaa kaventaa yhteiskuntamme tasa-arvoa.  Se haluaa rajoittaa ihmisten valintoja.

Tämä arvovalinta koostuu kahdesta osasta. Ensinnäkin hallitus on päättänyt tehdä hyvin suuren leikkauslistan, suuruudeltaan 4-6 miljardia euroa.  Hallitus leikkaa enemmän kuin useimmat hallituspuolueet vaaleissa sanoivat olevansa valmiita leikkaamaan.

Toiseksi  leikkauksistaan se kohdentaa valtaosan hyvinvointivaltion peruspalveluihin: koulutukseen, pienituloisten saamiin tulonsiirtoihin  ja muihin turvaverkkoihin.

Kaikki puolueet lupasivat vaaleissa, että erityisesti koulutuksesta ei leikata.  Silti tämä hallitus on nyt leikkaamassa eniten juuri koulutuksesta,  lastemme tulevaisuudesta.

Yli 600 miljoonan euron pysyvä  vuositason leikkaus koulutuksen määrärahoihin on lähes 10 prosenttia koko opetusministeriön budjetista.

Sen lisäksi hallitus leikkaa pehmeistä arvoista:  ympäristöstä,  solidaarisuudesta  ja tasa-arvosta.

Kaikki eivät kärsikään.

Hallitus laittaa pienituloiset ja heikompiosaiset kärsimään.

Leikkauksista valtaosa kohdentuu naisvaltaisille aloille.  Tasa-arvoa lyödään korville.  Hoivavastuuta vyörytetään koteihin.

Julkisen sektorin säästöt tarkoittavat erityisesti naisten irtisanomisia.  Päivähoidon leikkaukset vaikeuttavat pienten lasten äitien työllistymistä  ja heikentävät lasten oikeutta varhaiskasvatukseen. Indeksien jäädyttämisestä naisten osuus on lähes 60 prosenttia.

Luonnonsuojelun määrärahat ajetaan lähes alas. Riippumaton ympäristötutkimus ajetaan alas.

Ilmastonsuojelu alistetaan teollisuuden kilpailukyvylle,  eikä ilmastotieteestä tai ilmaston lämpenemisen torjumisesta sanota sanaakaan.

Kehitysyhteistyö leikataan lähes puoleen,  kauas viiteryhmästämme muiden Pohjoismaiden joukossa. Suomi sulkee silmänsä maailman köyhimpien ihmisten hädältä.

Noin kaksi miljardia euroa hallituksen leikkauksista kohdistuu pienituloisille  koulutuksen, muiden palvelujen ja tulonsiirtojen leikkauksina.  Suurituloisille hallitus ei kohdenna muita toimia kuin veronkevennyksiä.

On aika haihattelua puhua siitä, että kaikki osallistuvat,  kun suurituloisia vedotaan vain vapaaehtoisesti palkkamalttiin. Pienituloisilta tämä hallitus ei kysy.  Se ottaa. Ja se ottaa paljon.

Itse hallitus on valmis leikkaamaan palkkojaan vasta  kun kaikki muut ovat sen tehneet ensin.

”Tämä maa tarvitsee rakenneuudistuksia, ei pitkiä leikkauslistoja.”  Näin sanoi Timo Soini joulukuussa 2013.

Hän oli oikeassa.  Nyt on mieli muuttunut.

En voi muuta kuin kysyä: kuinka te kehtaatte? – ja kyllähän te kehtaatte.

Arkkipiispa Mäkinen käytti eilen vastuullisen puheenvuoron. ”Oikeudenmukainen yhteiskunta ei synny hyväntekeväisyyden kautta,  vaan oikeudenmukaisten päätösten kautta.”

Suurituloisetkin voivat osallistua ihan valtion päätöksellä.  Siihen on olemassa väline. Sen nimi on verotus. Käyttäkää sitä.

 

Arvoisa puhemies,

Koulu on rakennus, jossa on neljää seinää,  ja sen sisällä on huominen.  Tästä huomisesta on jo nyt säästetty liikaa. Vihreät lähti näihin vaaleihin lupauksella,  että koulutuksesta ei enää leikata. Sen sijaan kaikki koulutuksen uudistuksista tulevat säästöt on laitettava koulutuksen laadun parantamiseen.

Olimme iloisia, kun puolueet lupasivat sitoutua tähän tavoitteeseen.  Siksi järkytys oli suuri kun sain eteeni hallituksen ohjelman. Koulutuksesta leikataan eniten!

Arvostettu kasvatustieteen emeritusprofessori Kari Uusikylä, peruskoulun yksi keskeisistä kehittäjistä, kirjoitti Helsingin Sanomissa ”hallituksen johtotrion” petetyistä koulutuslupauksista:

”Arvot ratkaisevat sen, mihin yhteiset rahamme käytetään. Uuden opetusministerin puhe koulutuksesta hallituksen kärkihankkeena on propagandaa.–Koulua “kehittävät” tahot, jotka kauppaavat utopioita, digiloikkia ja menestystä. Opetusopillinen tutkimustieto ja kouluopetuksen arjen tuntemus on korvattu mainospuheilla,  lupauksilla osaamisen huipulle nousemisesta.”

Arvot ratkaisevat sen, mihin yhteiset rahamme käytetään.

Arvot.

Te teitte valinnan,  jolla suomalaista koulutusta viedään kohti lasten luokkayhteiskuntaa.

Päivähoidossa leikkaatte lasten oikeutta osallistua päivähoitoon vain koska vanhempi on työttömänä. Suurennatte ryhmäkokoja. Harkitsette jopa nollamaksuluokan poistamista. Leikkaatte iltapäiväkerhoja.

Peruskouluissa leikkaatte juuri niiltä, jotka apua tarvitsevat.  Kasvatatte ryhmäkokoja ja leikkaatte tasa-arvorahan, jolla on tuettu erityisen haasteellisessa tilanteessa olevia kouluja. Samoilla asuinalueilla, joilla lasten huostaanoton riski on jo nyt suuri.

Toisella asteella toteutatte massiivisen tarjonnan leikkauksen. Harkitsette ammattikoulutuksen tason laskua kahteen vuoteen  ja olette luomassa umpikujan nuorille, jonka jälkeen ei voi enää jatkokouluttautua.

Hallituksen vimma leikata tulevaisuudesta  vain yltyy korkeakouluissa.  Korkeakouluilta leikataan noin 290 miljoonaa euroa hallituskauden aikana, 415 miljoonaa euroa pitkällä aikavälillä.

Yksinään Helsingin yliopistolta leikataan 83 miljoonaa euroa vuositasolla. Se on enemmän kuin kolmen kyseisen yliopiston tiedekunnan vuosibudjetti!

Ja hallituksella on pokkaa sanoa, että leikkaukset on toteutettava  ”koulutuksen ja tutkimuksen laadun kärsimättä”.

Tämä tarkoittaa korkeakouluissa massiivisia irtisanomisia.  Hallituksen mielestä korkeakoulut ovat tehokkaimmillaan, jos kaikki tutkijat leikataan pois tutkimasta. Hallituksen korkeakoulupolitiikka on häpeällistä. Kertaakaan Suomen historiassa ei ole nähty tällaista  korkeakoulujen rahoituksen alasajoa.

Koulutusta enemmän hallitus tuntuu inhoavan vain opiskelijoita. Opintotukea leikataan, sen indeksisidonnaisuudesta luovutaan, opintorahasta siirrytään opintolainaan,  asuntorakentamisen tukea leikataan. Nämä leikkaukset vievät opiskelijoilta viidenneksen tuloistaan. Lisäksi EU:n ulkopuolisille opiskelijoille tulee lukukausimaksut, jotka heikentävät korkeakoulujemme kansainvälisyyttä.

Kaikki pahimmat uhkakuvat toteutuivat,  kaikki annetut lupaukset petettiin.

Tämä hallitus on ensimmäinen hallitus Suomen historiassa,  joka haluaa alentaa lastemme saaman koulutuksen tasoa.  Ja te kutsutte sitä uudistamiseksi.

Hallitus on leikkaamassa pois siitä kestävästä kasvusta, jolla Suomi voi kansainvälisessä kilpailussa pärjätä. Osaamisella. Koulutuksen tasa-arvolla.  Nämä leikkaukset merkitsevät yhä useamman nuoren putoamista opintopolulta, jäämistä syrjään työelämästä. Koulutus periytyy yhä enemmän.

Haluatteko todella leikata Suomen tulevaisuudesta ja lastemme koulutuslupauksesta?

Vihreillä on teille esitys, jolla tämä leikkaus tulevaisuudesta voidaan korvata. Vihreiden esitys ympäristöhaitallisten tukien karsimisesta 800 miljoonalla eurolla hallituskauden aikana korvaisi KAIKKI koulutukseen kohdistamanne säästöt. Silloin voisimme vähentää ulkomaisen öljyntuonnin saamia tukia diesel-polttoaineen alennetussa verokannassa ja  samalla edistää kotimaisten korvaavien biopolttoaineiden käyttöä.

Kaikki voittaisivat.

Oletteko valmiita asettamaan suomalaisten lasten koulutuksen  ulkomaisen öljyn maahantuonnin tukien edelle? Olemme valmiita yhteistyöhön.  Pelastetaan yhdessä suomalaisten koulutus.

 

Arvoisa puhemies,

Nyt ei ole aika sanoa, että kaikkien pitää kärsiä –  vaan nyt on aika uudistaa sosiaaliturvamme perustuloon pohjautuvaksi,  jolloin se vastaa nykyajan ihmisten tarpeisiin.

Aika uudistaa koulutuksemme sellaiseksi,  että siellä opitaan huomisen työelämän taitoja.

Aika uudistaa elinkeinoelämää kestävän kasvun luomiseen  energiaremontilla ja yrittäjyyden helpottamisella.

Vihreiden vaihtoehdossa suoraa budjettisopeutusta  olisi korkeintaan kaksi miljardia euroa.  Sen rinnalla toteuttaisimme hallitusta rohkeammin  ihmisiä työelämään nostavia uudistuksia,  työperäisen maahanmuuton helpottamista, pienyrittäjyyden helpottamista sekä  kasvualojen vauhdittamista energiaremontilla ja investoinneilla.

Luomalla 200 000 uutta työpaikkaa seuraavan viiden vuoden aikana  saisimme jo tasapainotettua valtion budjettia 4,5 miljardia euroa.

Olemme valmiita rakentavaan yhteistyöhön, jos  hallitus on valmis hyvinvointia turvaaviin uudistuksiin. Näitä hallitusohjelmassa ovat  maakunnallinen, demokraattinen soteuudistus sekä perustulokokeilu.

Kysymys on seuraava:  onko Suomella malttia uudistaa hyvinvointivaltiota työllisyyttä nostamalla?

Vai valitaanko hallituksen ohjelmassaan linjaama perusoikeistolainen, julkisen vallan vastuuta supistava tie?

Me vihreät tarjoamme oman vaihtoehtomme, jossa  nostamme ihmisiä työhön ja  pidämme kiinni paremman huomisen unelmasta jokaiselle suomalaiselle.

Hallituksella on vielä mahdollisuus perääntyä aikeistaan.  Perukaa koulutuksen säästöt.  Pienentäkää ylisuuria leikkauksia. Uudistakaa taloutta luomalla työpaikkoja.

Taloutta on uudistettava puolustamalla jokaisen ihmisarvoa ja ympäristöä.  Talous on vain väline, ei päämäärä.  Ihmisen ja yhteisen ympäristömme hyvinvointi on päämäärä.  Lastemme tulevaisuus.

Älkää antako periksi hyvinvointivaltion unelmasta.

Me vihreät emme varmasti anna.