Vammaisilta leikkaaminen ei ole turhien normien purkua

(Julkaistu Maaseudun Tulevaisuuden vieraskolumnissa 24.2.2016)

Normien ja sääntelyn purkaminen piti olla Sipilän hallituksen ylpeyden aihe. Kuntien tehtäviä piti katsoa uudestaan, elinkeinoihin kohdistuvaa turhaa byrokratia keventää ja ihmisiin kohdistuvaa hallintoa joustavoittaa.

Tällaiselle on laaja tuki. Nyt hallitus sortuu tässäkin asiassa ylilyöntiin. Kuntien tehtävien purkaminen tarkoittaakin esimerkiksi vähemmän palveluja vammaisille. Normienpurkutalkoot ei voi tarkoittaa heikompiosaisilta viemistä.

Viime keskiviikkona julkaistun kuntien tehtävien vähentämisen rankin tavoite oli leikata 60 miljoonaa euroa vammaisten erillispalveluista muuttamalla vammaislainsäädäntöä. Erityisesti säästöjä tavoitellaan poistamalla yli 75-vuotiailta vammaisilta vammaislainsäädännön erillispalvelut. Vammaisten palvelujen heikentäminen on häpeällistä.

Tästä on hallitusta varoitettu: kuntien tehtävien vähentäminen ei voi olla leikkaus vaan tehtävien hoidon järkeistämistä. Nyt se näyttäytyy lisäleikkauslistalta. Se on väärin.

Sain pari päivää sitten puhelun huolestuneelta naiselta. Hänen kehitysvammaisen veljensä hoitomaksut nousevat leikkausten takia 30 prosenttia, yhteensä 182,60 euroon kuukaudessa. Monien pitkäaikaissairaiden ja vammaisten tilanne on heikentynyt hallituksen maksukorotusten myötä. Nyt hallitus on myös heikentämässä palveluja.

Viime viikon kyselytunnilla hallituksen vastaukset olivat kiemurtelevia: kyllä vammaisille taataan jatkossakin hyvät palvelut, iäkkäät vammaiset saavat muiden lakien nojalla palvelunsa. Mutta totuus on, että hallitus on kirjannut 60 miljoonan euron säästötavoitteen vammaisilta. Samalla hallitus on kirjannut yli 30 miljoonan euron säästötavoitteen vanhuksilta. Miten palvelut voivat pysyä samalla tasolla, jos leikataan näin paljon ja vammaisten erillisoikeudet poistetaan?

Kun tehtävä poistuu laista, tarkoittaa se valtionosuuden poistamista kunnilta niiden tehtävien hoidosta. Eli käytännössä hallitus leikkaa tukeaan kunnille. Se jättää kuntien harkintaan hoidon tason. Myös leikkaukset varhaiskasvatuksesta noudattavat samaa kaavaa. Nyt kuntien on päätettävä pitääkö lasten koulujen ryhmäkoot pieninä, oikeuden varhaiskasvatukseen täysipäiväisenä ja vammaisten erityispalvelut nykylaajuudessaan – ilman valtion tukea.

Tällöin kunta joutuu laittamaan näihin tehtäviin vain aiempaa enemmän rahaa. Koska valtio vetäytyy vastuusta, köyhissä kunnissa ihmisten palvelut jäävät heikommiksi. Tätä ovat Sipilän hallituksen kovat arvovalinnat käytännössä. Normien purkaminen onkin yhtäkkiä ihmisten ja kuntien eriarvoisuuden kasvattamista.

Kun velvollisuus taata hyvät palvelut lapsille ja erityisryhmille vähenee, kasvaa lasten ja vammaisten eriarvoinen kohtelu eri puolilla Suomea. Se näkyy jo kunnissa. Hallituksen ajamia päivähoitosäästöjä toteuttavat nyt eniten kunnat Itä- ja Pohjois-Suomessa. Länsi-Suomessa ja suurissa kaupungeissa säilytetään kuntien omilla päätöksillä päivähoidon tasoa.

Jo nyt esimerkiksi poikien oppimistulokset ovat heikentyneet muuttotappiokunnissa. Jos nämä kunnat entisestään säästävät kasvatuksesta ja koulutuksesta, nuorten yhtäläiset mahdollisuudet vain heikkenevät.

Itse kannatan turhien normien poistamista, esimerkiksi päällekkäistä elinkeinojen sääntelyä ja luvitusta. Minulle lasten ja erityisryhmien tueksi luotu lainsäädäntö ei ole turhia normeja.

En usko, että ihmisiä eriarvoistavalle normien poistamiselle on suomalaisten tuki. Ja siksi tähänkin asiaan on nyt puututtava. Ei leikata vammaisilta ja lasten hyvinvoinnista.