EP Plenary session - Joint debate - Research and Innovation
- 18.04.2021

Rikkaat maat eivät voi hamstrata koronarokotteita köyhien käsistä

Pandemia ei ole ohi ennen kuin se on kaikkialla maailmassa ohi. Lääkeyhtiöt ovat onnistuneet kehittämään lukuisia koronarokotteita ennätysnopeasti. Rokotteiden maailmanlaajuisen jakelun tasapuolisuudesta ei kuitenkaan ole huolehdittu.

Rikkaat maat ovat tyhjentäneet tuottajien hyllyt tämän vuoden loppupuolelle saakka hankkimalla suurimman osan olemassa olevasta rokotekapasiteetista omiin tarpeisiinsa ja ylikin. Uudet virusmuunnokset uhkaavat hitaamman rokotetahdin maiden lisäksi myös muuta maailmaa, ellei keski- ja matalatuloisille maille taata riittävästi rokotteita.

Rokotteiden turvaamiseksi kaikkiin maihin on useita keinoja. Valitettavasti monet niistä ovat ajautuneet umpikujaan, rahapulaan, poliittiseen vastustukseen tai etenevät aivan liian hitaasti. Länsimaiden on tehtävä osansa, jotta rokotteiden saatavuudesta huolehditaan oikeudenmukaisesti ja kohtuuhintaisesti.

COVAX on tällä hetkellä merkittävin kansainvälinen suunnitelma, jolla pyritään turvaamaan koronavirusrokotteiden saaminen erityisesti maihin, joiden mahdollisuudet hankkia rokotteita itsenäisesti ovat heikot. WHO:n vetämä hanke on ajautunut suuriin taloudellisiin vaikeuksiin. Euroopan komissio ja EU:n jäsenmaiden on sitouduttava poliittisesti ja taloudellisesti COVAX-hankkeeseen.

Toinen esimerkki on lääkeyrityksille tarkoitettu WHO-ohjelma (C-Tap), jonka oli tarkoitus jakaa koronaviruksen torjuntaan liittyvää tietoa ja tekniikkaa. Tähän mennessä ohjelma ei kuitenkaan ole saanut yhtään osallistujaa, vaikka olisi äärimmäisen tärkeää jakaa rokotteisiin liittyviä patentteja, lisenssejä ja tekniikoita, jotta valmistusmääriä saadaan lisättyä.

Myös Maailman Kauppajärjestö WTO:ssa on käsitelty poikkeusta (“waiver”) TRIPS–immateriaalioikeuksien sopimukseen. Esityksellä on tarkoitus turvata pandemiaan torjuntaan tarvittavien lääkkeiden ja muiden tuotteiden saatavuus, mutta jopa EU on ollut tätä poikkeusta vastaan.

Rokotteiden saatavuuden lisäksi monissa köyhemmissä maissa on myös muita haasteita. Käytännön ongelmat liikenne- ja energiaverkoissa tekevät rokotteiden kuljetusten toteuttamisesta ja kylmäketjujen säilyttämisestä länsimaihin verrattuna vaikeaa.

Ei ole miltään kannalta järkevää, että aiomme aloittaa matalan riskin nuorten rokottamisen Euroopassa, kun monessa maassa ei olla vielä pystytty rokottamaan terveydenhuollon työntekijöitä ja vanhuksia. Jotta pandemiasta selvitään koko maailmassa, globaali solidaarisuus ei saa jäädä pelkkiin puheisiin.