- 13.09.2012

Pankkiunionia tarvitaan – myös valvojia on valvottava

Monet ihmiset ovat kyllästyneet siihen, että puhutaan unioneista. Juuri nyt se on kuitenkin tarpeen: pankkiunioni on keskeinen ratkaisu Euroopan talouden hallitsemattomuuden ongelmiin. Kun pankit ja niiden aiheuttamat systeemiriskit koko taloudelle ovat ylikansallisia, myös valvonnan on oltava ylikansallista. Vihreät haluaa sellaisen pankkiunionin, jolla varmistetaan pankkien vastuullinen hoitaminen koko Euroopassa ja estetään niiden kaatuminen kansallisvaltioiden ja veronmaksajien syliin.

Talouskriisi, jossa olemme, on monessa mielessä perimmiltään pankkikriisi. Se alkoi Yhdysvalloista Lehman Brothers -pankin kaatumisesta neljä vuotta sitten. Euroopassa pankkien riskillä jakama halpa lainaraha loi asuntokuplia esimerkiksi Irlantiin ja Espanjaan, joiden puhkeaminen vei pankit vaikeuksiin.

Irlannin ja Espanjan valtioilla ei ollut liikaa velkaa, ennen kuin ne joutuivat pelastamaan pankkejaan. Nyt niillä on.

Pankit ovat siitä erityisiä laitoksia, että valtio ei voi jättää niitä oman onnensa nojaan. Pankeissa ovat tavallisten ihmisten rahat. Pankkien kyky antaa lainaa on myös edellytys sille, että firmat pystyvät investoimaan ja ylläpitämään normaalia taloudellista toimintaa.

Pankkitoiminnalla on siis aina ääneen lausumaton yhteiskunnan takuu: yksittäinen pankki voi mennä konkurssiin, mutta tiukan paikan tullen valtio ei voi päästää pankkijärjestelmää nurin. Ison kriisin tullessa eivät pankeilta itseltään kerätyt talletussuojarahat riitä, eivätkä talletussuojat ole monissa Euroopan maissa vielä lainkaan valmiita.

Tästä kaikesta seuraa noidankehä: huonosti hoidetut pankit voivat vetää hyvinkin hoidetun valtiontalouden mukanaan kurimukseen. Asiansa hyvin hoitaneiden pankkien kannalta tilanne ei ole paljoa parempi: jos valtiontalous sukeltaa ja markkinoilla aletaan epäillä valtion kykyä vastata veloistaan, siitä kärsivät kotimaansa velkakirjoja omistavat kotimaiset pankit.

Pankkiunioni on keino katkaista tämä noidankehä valtioiden ja pankkien välillä. Siirtämällä pankkikriisien hoito eurooppalaiselle tasolle saadaan isommat muskelit, joilla korjata ongelmat, saneerata vaikeuksiin joutuneet pankit ja minimoida veronmaksajille tulevat tappiot. Osa ongelmista saadaan ehkäistyä jo ennalta, kun pelisäännöt ovat kaikille samat ja valvojalla on keinot puuttua eri maiden pankkisektoreilla sikiäviin ongelmiin ja viheltää peli poikki. Tämä on myös pankkien etu: pankit tarvitsevat selkeät, yhteiset säännöt, jotka tuovat vakaan ja ennustettavan toimintaympäristön koko Euroopassa.

Komission eilen esittelemä ehdotus eurooppalaisesta pankkivalvonnasta on tervetullut avaus. Se ei varmasti ole lopullinen totuus. Tiellä pankkiunioniin on vielä paljon ratkaistavaa.

Tarkennusta vaatii edelleen kysymys siitä, mitkä pankit tulevat yhteisen valvonnan piiriin. Olisi hyvä että valvonta koskisi koko EU:n pankkeja. Vähintään sen tulisi koskea kaikkia euroalueella toimivia pankkeja, riippumatta siitä, missä niiden pääkonttorit ovat. Suomessa Nordean ja Sampo-pankin tulee olla samalla tavoin valvottuja kuin OP-Pohjolankin.

Myös valvojia on valvottava. Kun EKP:n rooli kasvaa eurokriisin hoidossa monin tavoin – sekä sen uudessa roolissa pankkivalvojana että sen vanhassa roolissa rahapolitiikan hoitajana – on selvää, että samalla EKP:ltä on odotettava entistä parempaa avoimuutta ja tilivelvollisuutta toiminnastaan.

Muutama käytännön ehdotus: EKP:n tulisi, Yhdysvaltain keskuspankin Federal Reserven tavoin, julkistaa pöytäkirjansa, niin että keskuspankin ratkaisujen taustat tulisivat aikaa myöten julki. Sen olisi myös kerrottava avoimesti päätöstensä ja ennusteidensa perusteista sekä suurelle yleisölle että kansalaisten suorilla vaaleilla valitsemalle Euroopan parlamentille.

EKP:n pitää olla riippumaton eikä se saa olla poliittisessa ohjauksessa. Tämä on päivänselvää. Mutta mitä merkittävämpiä ratkaisuja yhteinen keskuspankkimme tekee, sitä välttämättömämpää on, että EKP:n valvonta on kunnossa. Pankkiunioni on rakennettava alusta alkaen hyvin, jotta se todella palvelee Euroopan kansalaisten yhteistä hyvinvointia.