Itämerestä ja kaloista

Tulin eilen Pietarin Itämeren suojelun huippukokouksesta. Samaan aikaan kotimaassa puhuttiin maa- ja metsätalousministeriön epäonnistumisesta kestävän kalastuksen takaamisessa. Ekologisesti tasapainoisessa meressä kalakannat ovat kunnossa ja osaltaan ne ylläpitävät meren kestävää tilaa. Suomen on otettava aimo harppaus niin Itämeren suojelussa kuin kalastuspolitiikan uudistamisessa.

Olen koko ikäni viettänyt kesiäni Turun saaristossa. Armeijan harmaissakin vietin 11 kuukautta ulkosaaristossa Korppoon Gyltössä. Tiedän millainen vaikutus rehevöityneellä vellillä on luonnolle ja ihmisen virkistyskäytölle. Tunnen myös kalakannan tilan. Samalla olen nähnyt millainen vaikutus suojelutoimilla on kun laitamme kaikki tarmomme yhdessä asioiden ratkaisemiseen: saariston kuninkaan merikotkan kannan vahvistuminen on tästä upein esimerkki. Ystäväni Turussa sanoivat aloittaessani ympäristöministerinä, että kotiin ei sitten ole paluuta, jos et laita Saaristomerta kuntoon. Tähän työhön olen kaikella tarmollani sitoutunut.

Pietarin huippukokous veti paikalle Venäjän pääministeri Medvedevin ja Suomen pääministeri Kataisen lisäksi neljän muun maan pääministerit ja useita ympäristöministereitä. Korkeimman poliittisen johdon sitoutumisella Itämeren suojeluun on todellinen merkitys. Venäjän kanssa saimme varmistettua useiden hankkeiden etenemisen.

Venäjä selvittää nyt Pietarin ympäristön karjanlantaongelmien ratkaisua tekemällä niistä suomalaisella tekniikalla energiaa ja ottamalla ravinteet talteen. Pietarin jätevedenpuhdistamo Vodokanal on aloittamassa yhteistyötä pienpuhdistamoiden saamiseksi Äänisen ja Laatokan seutujen kuntiin yhteistyössä Suomen ympäristöhallinnon kanssa. Myös Pietariin suunniteltu kansainvälinen öljyntorjuntakeskus sai kokouksesta vauhtia.

Tämä suomalaisen Baltic Sea Action Groupin ja presidentti Halosen käynnistämä Itämeri-prosessi on ollut arvokas lisä Itämeren suojelun kokonaisuuteen. Tässä prosessissa erityistä on valtioiden ja yrityselämän tiivis vuorovaikutus ja konkreettiset sitoumukset, joiden etenemistä seurataan.

Itämeren rehevöitymisen ja ravinnepäästöjen vähentäminen ei yksinään riitä. Osa ekosysteemiä on kestävät kalakannat. Petokalakantojen merkitys ekosysteemissä on myös pitää fosforin määrää kurissa.

Norjan pääministeri Stoltenberg piti tilaisuudessa vahvan puheenvuoron kestävän kalastuspolitiikan puolesta. 25 vuotta sitten Barentsinmerellä turskakanta oli hätää kärsimässä, kunnes Venäjä ja Norja yhdessä sopivat kalastusrajoituksista. Kalastuskiintiöt leikattiin voimakkaasti alas vuosiksi. Tänään turskakanta on yksi maailman suurimpia, 10-kertainen silloiseen verrattuna. Kalastuskiintiöt ovat kestävällä tasolla ja kuusinkertaiset kriisiä edeltävään aikaan verrattuna. Kestävässä kalastuksessa kaikki voittavat: kalakannat, ammattikalastajat ja virkistyskalastus.

Tästä on Suomessakin otettava oppia. Olen viime vuodet puhunut tarmokkaasti kestävien kalastuskiiintiöiden ja -rajoitusten puolesta, jotta Suomen uhanalaiset kalakannat saadaan elvytettyä. Tutkijoita ja kalastuksen harrastajien viestiä on kuunneltava. Tilanne on hälyttävä monien kalakantojen osalta, kuten meritaimenen, saimaannieriän, järvilohen ja Itämeren lohen. Vaelluskalakantojen nousu on saatava toteutumaan avaamalla jokia esteistä. Itämeren lohen kestävä nousu pohjoisen jokiin toisi mittavia matkailutuloja, etelässä meritaimen voidaan vielä pelastaa.

Olen ympäristöministerinä antanut kalansuojeluvirkamiehilleni ohjeen, että teemme jokaisessa kalastukseen liittyvässä neuvottelussa kaikkemme kestävän kalastuskannan aikaansaamiseksi. Hallitusohjelma on tukenamme. Silti maa- ja metsätalousministeriön vanhakantainen edunjakopolitiikka ja suoranainen tutkijoiden neuvojen sivuuttaminen on jatkunut, vaikka olemme usein pieniä parannuksia saaneetkin aikaan. Se ei enää riitä.

Siksi tarvitsemme laajaa julkista keskustelua kalastuspolitiikan kestävyyden varmistamiseksi. Onko MMM:n vanhakantaisella edunjakopolitiikalla uhanalaisten kalakantojen kustannuksella muiden hallituspuolueiden tuki vai ei? Vai ovatko he valmiita ympäristöministeriön tavoin kuuntelemaan tutkijoiden suosituksia pyydettävien kalojen alamitoista, ajallisista kalastusrajoituksista, haitallisten kalastusmetodien rajoittamisesta ja kalastuskiintiöistä.

Samalla seuraavissa hallitusneuvotteluissa on sovittava kalastuspolitiikan siirtämisestä ympäristöministeriöön. Kalakantojen hoito edellyttääkin ennen kaikkea ympäristöasiantuntemusta ja koko ekosysteemin tuntemusta. Kalastuspolitiikassa ei ole kyse loputtomien etujen jaosta vaan luonnontieteelliseen tietoon ja luonnonhoitoon perustuvasta päätöksenteosta, joka varmistaa kestävät kalakannat. Se osaaminen on ympäristöministeriössä. Kuten Norjan pääministerin esimerkki osoittaa, se on kaikkien etu. Lypsävää lehmää ei kannata tappaa – eikä kutevaa lohta.