Ihmisten ja eurooppalaisuuden kriisi

(Julkaistu Vihreät – De Gröna blogissa 7.7.2015)

Kreikan kriisissä ei ole kyse taloudesta, valtioista tai siitä että kuka maksaa velkansa. Kreikan kriisi tänä päivänä on ennen kaikkea ihmisten ja eurooppalaisuuden kriisi. Onko Euroopan unioni ja euroalue valmis hylkäämään omat kansalaisensa kriisitilanteessa?

Autetaanko pankkeja, mutta ei ihmisiä? Yhdestä asiasta pitäisi olla kaikilla yhteinen näkemys: Kreikan kärjistyvä humanitaarinen kriisi on torjuttava, ihmisten on saatava elämisen perusedellytykset koko EU:ssa. Se on eurooppalaisuuden ja yhteisten arvojen ytimessä. Siihen nojaa koko Euroopan unionin oikeutus.

Viimeiset viisi vuotta Kreikan kriisiä on hoidettu niin, että pankit pelastettiin. Asiantuntijoiden arvioiden mukaan 75% hyödystä EU:n ja muiden velkojien alkuperäisestä operaatiosta meni kansainvälisille pankeille. Eniten hyötyjiä oli Saksasta. Normaalissa markkinataloudessa pankit ja sijoittajat olisivat kantaneet riskit. Nyt systeemitason euroalueen epävakauden pelko johti siihen, että velat järjestelystä kasattiin Kreikan valtion ja sitä kautta kreikkalaisten ihmisten kannettaviksi. Kreikan leikkaukset ovat olleet jo nyt todella kovia, ja valtaosan niistä ovat kantaneet jo valmiiksi pienituloiset ihmiset ja työttömäksi joutuneet.

Tätä taustaa vasten on hurjaa lukea niitä puheita, joissa ulkoministeri Soini vaatii kaikkia velkoja maksettaviksi ja puhuu kreikkalaisista lähes huijareina ja väärentelijöinä. Ja valtiovarainministeri Stubb sanoo kärsivällisyyden Kreikkaa kohtaan loppuvan. Koska inhimillisyys kreikkalaisia ihmisiä kohtaan sitten alkaa? Onko Suomen hallituksella mitään muuta sanottavaa kuin omalla toiminnallaan vain kärjistää inhimillistä tragediaa toistamalla kompromissihaluttomuutta?

On totta, että Kreikan valtion talouden ongelmista iso osa – ja iso osa velkamäärästä – on peräisin kotoperäisistä ongelmista. Mutta merkittävä osa on kuitenkin peräisin finanssikriisin eurooppalaisten pankkien pelastusoperaatiosta. Islannissa valtio ei sitä tehnyt, eivätkä Islannin kansalaiset siitä nyt myöskään maksa. Kreikkalaiset ihmiset maksavat siitä, että EU halusi pankkinsa pelastettavaksi. Tämä on muistettava, kun kohtuullisen kompromissin ehtoja pohditaan. Suomen hallituksen jankkaaminen siitä, että meidän kokonaisvastuumme eivät saa kasvaa, voi vain johtaa kriisin syvenemiseen ja Kreikan hallitsemattomaan eroon eurosta. Sen hinta on suuri. Jankkaaminen kokonaisvastuista on kamreerien puhetta, jossa lopputulos voi olla koko euron tulevaisuudelle ja ihmisille kallis. Kuka kantaa siitä kokonaisvastuun? Ei ainakaan äärilaitaa vetävä Suomen hallitus.

Grexitin jälkeen Kreikka ei velkojaan maksaisi, joten koko väite on tyhjä, ja EU samalla hylkäisi oman valuutta-alueensa puolustamisen silloin kun on kyse ihmisistä. Mitä se kertoo Euroopan unionin demokraattisista arvoista, jos se vastoin lähes kaikkia kansallisvaluuttoja ja esimerkiksi Yhdysvaltain liittovaltion rahapolitiikasta poiketen heittää reuna-alueet ensimmäisenä laidan yli? Kannattaa muistaa, että reuna-alueiden olosuhteet hylkäävässä valuutta-alueessa myös Suomi on yksi reuna-alue – eikä euron nykyinen rahapolitiikka ole meillekään taloustilanteellemme otollisin. Se ei ennusta eurolle ja eurooppalaisuudelle hyvää tulevaisuutta.

Euroopan unionin ja Suomen on oltava omalta osaltaan valmiita neuvotteluihin ratkaisusta, jossa velkajärjestely antaa kreikkalaisille ihmisille – EU:n kansalaisille – mahdollisuuden nousta jaloilleen, saada takaisin ihmisarvonsa työttömyyden ja kurjistamisen kierteen sijaan. Kreikan hallitukselle on annettava tilaa valita talouspoliittiset keinonsa kriisistä nousemiseen joustavammin, mutta samalla siltä on vaadittava aitoa sitoutumista riittäviin rakenneuudistuksiin. Syriza on asetettava vastuuseen uskottavasta taloudenpidosta. Samalla EU:n ja Suomen on oltava valmiita välittömiin humanitaarisiin aputoimiin, jos koko Kreikan talousjärjestelmä ja ihmisten peruselintarvikkeiden saanti uhkaa lähipäivinä romahtaa.

Jos Eurooppa kääntää selkänsä omille kansalaisilleen, mutta on valmis kriiseissä pelastamaan pankit, on se huono viesti. Se tarkoittaa niiden arvojen unohtamista, joille koko eurooppalaisuus nojaa. Neuvotellaan. Nostetaan ihmisiä työttömyydestä kestävää talouskasvua luovalla eurooppalaisella investointipolitiikalla. Annetaan Euroopan keskuspankille mahdollisuus elvyttävään rahapolitiikkaan. Ei käännetä selkäämme ihmisyydelle.