- 28.03.2013

Aika jättää uppoava laiva

Fennovoiman ydinlaitoshanke on ollut jo pitkään vahvassa vastatuulessa. Syksyllä energiajätti E.ON hylkäsi hankkeen ja vei mennessään kaiken ydinenergiaosaamisen. Myös useampi osakkaana oleva kunta on päätynyt samaan lopputulokseen ja hylännyt uppoavan laivan. Viimeisimpänä lähtijänä on Kuopion kaupunki energiayhtiöineen, joka päätti irtaantua Fennovoimasta tämän viikon alussa.

Fennovoimasta 66 prosenttia omistaa voimaosakeyhtiö SF. Se taas koostuu suurilta osin kuntaomisteisesta energiayhtiöistä. Tätä kautta hyvin monet suomalaiset kunnat ovat mukana kariutuvassa ydinvoimahankkeessa. Energiayhtiöistä saatavilla tuloilla on monessa kunnassa kohtuullisen suuri merkitys. Usein puhutaan kymmenistä miljoonista, joilla voidaan rahoittaa kuntien tärkeitä peruspalveluita. Kuntien kannalta rahojen kaataminen uppoavaan hankkeeseen on hyvin riskialtista.

Monissa kunnissa suurien puolueiden valtuutetut päättivät syksyllä E.ONin jo lähdettyä jatkaa Fennovoiman kannattamattoman ydinvoimahankkeen epätoivoista pönkittämistä veronmaksajien rahoilla. Uuden sukupolven ydinvoimahankkeet eivät etene missään läntisessä maailmassa, koska ne eivät ole taloudellisesti kannattavia. Kansainväliset arviot ydinreaktorin hinnasta ovat noin 8-10 miljardin euron luokkaa, mikä on kaksinkertainen summa verrattuna Fennovoiman alkuperäiseen suunnitelmaan.

Tähän pohjattomaan kuiluun rahan haaskaaminen on hyvin kummallinen strategia. Vaihtoehtona olisi investointimahdollisuuksia kotimaiseen osaamiseen perustuviin uusiutuviin energiahankkeisiin ja energiatehokkuuteen. Nämä keinot vauhdittaisivat Suomen vihreän teollisuuden kasvua ja työllisyyttä. Cleantech työllistää Suomessa yli 30 000 ihmistä ja siihen panostamalla kunnat voisivat sijoittaa rahansa tukemaan suomalaista työtä ja teollisuutta, usein vielä omalla seudullaan.

Kuopion kokoomuksen valtuustoryhmässä sen sijaan ollaan ymmärretty mikä ydinvoimateollisuuden tila on ja osattu laskea mikä on kannattavinta kuntalaisille ja seudun työllisyydelle. Valtuutetut uskalsivat käydä oman puolueen hokemaa halvan ydinvoiman mantraa vastaan. Kokoomuslaisten jättämää aloitetta tukivat vihreät, perussuomalaiset ja vasemmistoliitto. Fennovoimasta irtautumisen perusteluina olivat juuri hankkeen epävarma tulevaisuus, alkuperäisen investointisumman kasvaminen, loppusijoitusratkaisun puuttuminen sekä ennusteet tulevasta sähkön hinnasta, jos laitos koskaan valmistuu.

Nyt muidenkin Fennovoimassa mukana olevien kuntien on aika avata silmänsä. Kumpi on järkevämpää – kaataa yhä suurempi summa epävarmaan ja kalliiseen hankkeeseen vai investoida lähellä työllistäviin uusiutuviin energiamuotoihin? On aika jättää uppoava laiva ja sijoittaa rahat oman alueen työllisyyttä parantaviin ja ympäristö ystävällisiin vaihtoehtoihin.