- 09.11.2016

Ville Niinistön puhe vaihtoehtobudjetista 9.11.2016

Heräsimme tänään maailmaan, joka tarvitsee juuri nyt tasa-arvon, ihmisoikeuksien, sivistyksen ja ilmastonsuojelun puolustajia. Kenties enemmän kuin koskaan.

Meidän suomalaisten on oltava sellainen voima.

Suomen on ulkopolitiikassaan puolustettava
kestäviä arvoja, jotka voivat joutua nyt koetukselle.

Meidän on oltava omilla teoillamme
se toivo paremmasta huomisesta,
mitä me haluamme rakentaa maailmassa.

Yhdysvaltain vaalikampanja on myös muistutus siitä,
että päättäjät eivät voi eristäytyä kansastaan.

Liberaali edistys voi voittaa hajottavan ja rikkovan populismin
vain sillä, että se vastaa ihmisten huoliin
omasta ja läheistensä tulevaisuudesta.

Siksi on tavoiteltava inhimillistä ja reilua hyvinvointivaltion uudistamista.
Työllisyyden, koulutuksen ja eriarvoisuuden torjumisen
on noustava korkeammalla hallitusten linjauksissa.

Suomen ja EU:n oltava vakauden ja hyvinvoinnin majakka
tässä epävarmassa maailmassa.

On tehtävä järjen ja sydämen liitto
inhimillisen ja edistyksellisen politiikan puolesta,
jossa jokaisella ihmisellä on toivoa omasta tulevaisuudestaan.

Tätä meidän suomalaisten on odotettava maamme hallitukselta.
Arvoisa puhemies,

Sipilän hallitus sanoo tekevänsä päätöksiä,
joita on sen mielestä ”pakko” tehdä.

Jos joku on sen kanssa eri mieltä,
hallitus sanoo, että se on ”muutosvastarintaa”.

Hallitus leikkaa kaikkein pienituloisimmilta –
opiskelijoilta, työttömiltä ja eläkeläisiltä.

Se leikkaa lastemme koulutuksesta
ja korkeakoulujemme tutkimuksesta.

Se leikkaa julkisen sektorin naisvaltaisilta aloilta
– hoitajilta, opettajilta ja sosiaalityöntekijöiltä.

Sipilän hallitus yksinkertaisesti antaa niille, joilla on jo paljon,
ja ottaa niiltä, joilla on vain vähän.

En usko, että kovinkaan moni suomalainen pitää tätä linjaa hyvänä.

Ja eivät suomalaiset pidäkään.
Sipilän hallituksen toimintaa pitää tuoreen gallupin mukaan
hyvänä tai melko hyvänä vain 27% suomalaisista.

Arvostettu maailman kriisipesäkkeitä kiertänyt toimittaja,
Rauli Virtanen, sanoi lehtihaastattelussa pysäyttävästi:
”Koen, että Sipilän hallitus on yksi epäinhimillisimmistä
tai ehkä epäinhimillisin hallitus, joka meillä on ollut.”

Epäinhimillisin hallitus, joka meillä on ollut.

Miksi arvostettu ja paljon nähnyt toimittaja sanoisi näin?

Valitettavasti Sipilän hallitus on unohtanut ihmisen.
Hallitus on unohtanut sen pienituloisen eläkeläisen,
jonka toimeentulosta hallitus leikkaa kaksi prosentti ensi vuonna,
ja jonka matka- ja lääkekustannukset ovat leikkausten takia kasvaneet.

Hallitus on unohtanut sen opiskelevan lapsiperheen,
jonka toimeentulosta hallitus leikkaa satoja euroja vuodessa.

Ja hallitus on kaikkein julmimmillaan, turvapaikkapolitiikassa,
unohtanut ne lähes sata lasta,
jotka ovat tulleet hakemaan Suomesta yksin turvaa
Irakista, Afganistanista ja Somaliasta, ja
jotka ovat nyt tänä vuonna saaneet kielteisen turvapaikkapäätöksen.

Viime vuonna ei yksikään sotaa käyvästä maasta tullut lapsi
saanut kielteistä päätöstä.
Ei yksikään.

Suomen linja on muuttunut.
Se on julma, kova, kylmä.

Onko Sipilän hallitus jopa niin julma,
että se rikkoo Suomen ihmisarvoisen kohtelun perinteen siinä,
että se alkaa käännyttää hädänalaisia lapsia sotaa käyvään maahan?
Arvoisa puhemies,

Hyvä hallitus on sellainen,
joka luo ihmisille toivoa paremmasta huomisesta.

Ihmiset kaipaavat toivoa ja turvaa arjessaan siihen,
että heidän lapsensa saavat hyvän päivähoidon ja koulutuksen.

He kaipaavat toivoa siihen,
että voivat turvata läheistensä toimeentulon ja terveyden.

Hyvä hallitus antaa viestin siitä,
että jokaisen ihmisarvosta pidetään kiinni.

Maan johtaminen on ihmisten johtamista.

Hallituksen tehtävä on luoda toivoa kaikille tässä maassa siitä,
että juuri hänelle on tilaa olla ja elää hyvää elämää.

En ole nähnyt Sipilän hallitukselta tällaista arvojohtajuutta.

Sipilän hallitus on toimikautensa aikana lähinnä
lisännyt ihmisten välistä eriarvoisuutta ja
sulkenut Suomea maailmalta julmalla pakolaispolitiikallaan.

Samalla se on antanut tilaa rasismille.
Näköalattomuudelle. Toivottomuudelle.

Miten sellainen hallitus voi uskottavasti sanoa,
että Suomessa kaikki ovat yhdenvertaisia,
joka itse omissa lakiesityksissään tekee kiusaa?

Yhtenä esimerkkinä tästä on lakiesitys
maahanmuuttajataustaisen työttömän perusturvan
leikkaamisesta 10% muita alemmas.
Se rikkoo ihmisten yhdenvertaista kohtelua.
Professori Lavapuro sanoi eilen:
lakiesitys muistuttaa Etelä-Afrikan apartheidistä.
Siis apartheidistä.

Mitä kaikkea tämä hallitus antaakaan yhden hallituspuolueen
huseerata? Miten te kehtaatte, ja kyllähän te kehtaatte!

Toinen esimerkki on opiskelijoiden kyykyttäminen:
hallitus aikoo ensi vuonna leikata opintorahasta neljänneksen.
Hallitus pakottaa opiskelijat ainoana väestöryhmänä
elämään velkarahalla ja köyhyysrajan alapuolella.
Tämä 86 euron kuukausittainen leikkaus vastaa koko
yhden kuukauden opiskelija-aterioiden hintaa.

Sillä ei luoda tälle hienolle maalle tulevaisuudenuskoa.

Arvoisa puhemies,

Vihreät haluaa olla kirkas ja vahva ääni
inhimillisen tulevaisuuden puolesta.

Vihreiden vaihtoehtobudjetti tekee valintoja,
joilla taloutta uudistamalla luodaan työtä ja toivoa suomalaisille.

Me torjumme hallituksen leikkaukset sosiaaliturvasta,
heikompiosaisilta, opiskelijoilta ja koulutuksesta.

Lisäämme koulutukseen 500 miljoonaa euroa,
jotta lastemme päiväkotien ja koulujen ryhmäkoot olisivat pieniä
ja jotta korkeakoulumme voisivat nousta
korkeimman opetuksen ja tutkimuksen huipulle.

Sen sijaan teemme vastaavat säästöt vähentämällä
tehottomia yritystukia ja ympäristölle haitallisia tukia.

Me kevennämme pienituloisten työn verotusta 200 eurolla vuodessa niin,
että sillä autamme lähihoitajia ja lastenhoitajia tulemaan toimeen,
vaikka pääministeri Sipilän idea kilpailukykysopimuksesta
rokottaakin juuri heiltä eniten.

Rahat tähän saamme siitä, että poistamme
listaamattomien yritysten osinkoverotuksen porsaanreikiä.

Me emme myöskään lahjoita verovähennyksiä niille, jotka eivät niitä tarvitse:
torjumme hallituksen uuden saastutustuen teollisuudelle,
metsälahjavähennyksen ja perintöverotuksen kevennyksen.
Arvoisa puhemies,

Vihreiden vaihtoehto on inhimillinen, se on uudistava,
ja se on myös vastuullinen.

Meidän vaihtoehdossamme valtion pysyvät tulot ja menot
ovat samassa tasapainossa kuin hallituksella.

Me vain emme säästä siitä,
mikä on tämän maan ihmisille ja heidän tulevaisuudelleen arvokasta.
Sen sijaan me säästämme poistamalla tehottomia tukia
ja verovähennyksiä sekä korjaamalla epäkohtia osinkoverotuksesta.

Kyse on arvovalinnoista.

Me myös panostamme tulevaisuuteen:
vihreiden vaihtoehdossa panostetaan 200 miljoonaa euroa
kertainvestointeihin.

Investointipaketilla panostamme
uusiin raidehankkeisiin,
korjaamme homekouluja sekä
teemme kolmivuotisen energiamurrosta vauhdittavan paketin
maalämmön, aurinkoenergian, biokaasun ja energiatehokkuuden
vauhdittamiseksi Suomessa.

Pelkästään vihreiden energiaremontti luo 10 000 työpaikkaa.

Haluamme helpottaa pienyrittäjyyttä tavoilla, jotka työllistävät:
poistaisimme ensimmäisen ulkopuolisen työntekijän
palkkaamisen sivukulut vuodeksi.

Sekin loisi tuhansia uusia työpaikkoja.

Me haluamme uudistaa sosiaaliturvaa,
tehdä perustulosta ihmisiä nostavan ja reilun uudistuksen,
josta on esimerkiksi koko maailmalle:
siksi lisäämme rahaa perustulokokeilun laajentamiseen.

Me myös haluamme uudistaa perhevapaat.

Me uskomme siihen, että on paljon viisaampaa tehdä
ihmisille helpommaksi päästä työelämään,
kuin leikata heidän lastensa palveluista.

Vihreiden aloitteessa
vanhempainvapaa ja kotihoidontuki uudistetaan uudeksi
yhtenäiseksi ja joustavaksi perhevapaamalliksi.

Uudistuksen ideana on helpottaa
työn ja perhe-elämän yhteensovittamista,
lisätä perheiden valinnanmahdollisuuksia
ja joustavuutta vapaiden käytössä myös osa-aikaisesti
sekä lisätä isien oikeuksia pitää perhevapaita.

Olen itse ollut lähes puoli vuotta molempien lasteni kanssa vanhempainvapaalla.
Se on valinta, jota en tiedä yhdenkään isän katuvan.

Vihreiden perhevapaamalliin kuuluu myös
maksuttoman varhaiskasvatuksen edistäminen.

Kun varhaiskasvatus olisi maksutonta,
kun ansioturvattu vanhempainvapaa olisi pidempi ja
osa-aikaisen työn tekeminen joustavampaa,
silloin torjuttaisiin lasten eriarvoisuutta ja lisättäisiin työllisyyttä.

Ja tällaisia uudistuksia Suomi tarvitsee!

Arvoisa puhemies,

Me suomalaiset emme tarvitse näköalattomia leikkauksia
koulutuksesta ja perusturvasta.

Me tarvitsemme hallituksen, joka luo toivoa
paremmasta huomisesta
uudistamalla taloutta inhimillisesti
ja puolustamalla jokaisen ihmisen ihmisarvoa.

Sitä on vihreä vaihtoehto. Kyse on arvovalinnoista.

Me haluamme puolustaa sitä, mikä tässä maassa on kaikkein arvokkainta.

Hyvä hallitus ei tuijota vain ensi vuoden budjettilukuja –
Hyvä hallitus palvelee tämän hienon maan ihmisiä.