- 15.05.2015

Uudistukset ihmisten ja ympäristön ehdoin

(julkaistu 13.5.2015 Maaseudun tulevaisuuden vieraskolumnissa)

“Toisen vaalivoittajan keskustan kanssa jaamme myös yhteisiä tavoitteita. Toivon niiden nyt etenevän.”

 

Vihreänä ei voi olla tyytymätön vaalitulokseen. Yli 250 000 halusi antaa äänensä vihreälle vaihtoehdolle – jotta se kuuluisi seuraavat neljä vuotta jokaisen ihmisen ihmisarvon ja ympäristön puolesta. Se on enemmän kuin koskaan aiemmin.

Toisen vaalivoittajan keskustan kanssa jaamme myös yhteisiä tavoitteita. Toivon niiden nyt etenevän.

Taloutta on uudistettava hyvinvointivaltion pelastamiseksi. Voimme saada Suomen kuntoon luomalla uutta työtä energiaremontilla sekä ottamalla käyttöön työelämän epävarmuutta vähentävä ja kannustava perustulo. Haluamme pehmeillä uudistuksilla palveluista ja pienituloisilta leikkaamisen sijaan turvata lastemme koulutuksen ja hyvinvointipalvelut. Tämä on ääni, jonka uskon Juha Sipilän ottavan vakavasti.

Viime viikolla Sipilä valitsi pohjan hallituksen rakentamiseksi. Se arvopohja eroaa selvästi vaihtoehdostamme. Tätä valintaa on kunnioitettava. Nyt Sipilä, Soini ja Stubb lähtevät sorvaamaan hallitusta.

Hallituksenmuodostaja teki hallitusta kootessaan selvän arvovalinnan. Hän kutsui neuvotteluihin konservatiivisia arvoja, talousoikeistolaisuutta ja julkisen vallan vastuuta leikkaavaa politiikkaa korostavia puolueita.

Vihreät puhuu jatkossakin ihmisarvoa ja ympäristöä puolustavista talousuudistuksista. Uskomme, että julkinen valta voi edistää ilmastonsuojelun ja yrittäjyyden helpottamisella myös uusien työpaikkojen luomista.

Olemme valmiita niin haastamaan hallitusta kuin tarjoamaan omia ratkaisujamme. Jos hallitus tarttuu yhteistyön käteen ja on valmis tekemään reiluja, ihmisiä nostavia uudistuksia sekä puolustamaan kestävää kehitystä, olemme valmiit yhteistyöhön.

Me tarjoamme liberaalin ja solidaarisen vaihtoehdon, jossa taloutta uudistetaan jokaisen ihmisen ihmisarvon ja ympäristön ehdoin. Haluamme perustulon ratkaisemaan epävarmuutta, köyhyyttä ja luomaan pohjaa yrittäjyydelle. Haluamme uudistaa elinkeinojamme ja ratkaista aikamme suuria ympäristöongelmia – luoda suomalaisille työtä auringosta, tuulesta ja bioenergiasta.

Nyt on erittäin kiinnostavaa, millainen hallitusohjelma Sipilän valinnoilla syntyy. Aika moni on nähnyt pohjassa huolestuttaviakin uhkakuvia. On kuitenkin niin, että vastaukset Sipilän kysymyksiin tai puolueiden suuret puheet vaaleissa eivät vielä ole hallitusohjelma. Vihreät haastaa hallitusta sen ohjelman ja tekojen pohjalta.

Ministeriön laskelmien kanssa on vielä helppo leikata. Saa nähdä, ovatko kaikki yhä valmiita leikkauksiin, kun niitä aletaan oikeasti tehdä. Suomen talous ei kohene yhtään eikä tänne luoda yhtään työpaikkaa sillä, että valmiiksi heikoilla olevilta leikataan palveluja tai tulonsiirtoja.

Kuusi miljardia on yli kymmenen prosenttia valtion budjetista. Valtaosa rahoista menee peruspalveluihin, koulutukseen ja hyvinvointivaltion turvaverkkoihin. Lastemme kouluista on jo säästetty liikaa.

Me olemme kirkas ääni inhimillisen talouden uudistamisen puolesta – liberaali ja solidaarinen vaihtoehto. Isänmaata voi palvella myös oppositiosta.