- 19.01.2021

Suomi lähijunaan!

Turun keskustasta lähijunalla vaikka Naantaliin, Paimioon, Uuteenkaupunkiin tai Auraan? Kaikki se on mahdollista jo seuraavan 5 vuoden aikana!

Vihreät julkaisi tänään valtakunnallisen esityksen lähijunaliikenteen tuplaamisesta yhdestä miljoonasta vuotuisesta käyttäjästä kahteen. Lähijunaliikenteellä on valtava potentiaali, se olisi kustannustehokas tapa lisätä joukkoliikenteen käyttöä sekä asumisen ja liikkumisen vapautta erityisesti kaupunkiseutujen ympäristökunnissa. Samalla se loisi kaupallisia mahdollisuuksia asemaseutujen kehittämiseen.

Idea olisi aloittaa pääkaupunkiseudun kaltainen lähijunaliikenne pääosin olemassaolevilla raiteilla Turun, Tampereen, Oulun, Lappeenrannan, Lahden ja Kouvolan kaupunkiseuduilla. Näissä paikoissa valmius liikennöintiin on jo nyt hyvä. Liikennöinti tarkoittaisi uusien paikallisasemien avaamista. Liikennöinnistä vastaa seudullinen joukkoliikenneviranomainen kuntien rahoituksella, EUn ja valtion tuella. Liikennöitsijä voisi olla joko kilpailutettu markkinoilta tai sitten tilattuna VR:lta. Ruotsissa uuden ajan lähijunaliikenne on osoittanut hyvin edulliseksi ja kasvavaksi liikennemuodoksi myös keskisuurilla kaupunkiseuduilla ja niitä ympäröivissä taajamissa.

Olen itse ehdolla kuntavaaleissa Turussa ja ajan tätä ajatusta eteenpäin niin kunnallispoliitikkona kuin europarlamentissa. EU:n tukia on mahdollista saada merkittävästikin liikennöinnin kehittämiseen. Vihreät hallituksessa tekevät sen eteen töitä, että hallitus päättäisi pikaisesti pilotoida lähijunaliikenteen kehittämistä valituissa paikoissa ja tekisi suunnitelman matkustajien määrän tuplaamiseksi.

Lähijunaliikenne on iso mahdollisuus mukavampaan ja viihtyisämpään asumiseen ja liikkumiseen!