Suomen talous toipuu lääkekuurilla, ei amputoinnilla

Taloustieteen nobelisti Paul Krugman varoitti tänään Suomea talouspolitiikan kiristämisen vaaroista. Kohtuuttomat budjettileikkaukset vaarantaisivat niin talouskasvun kuin pohjoismaisen hyvinvointimallinkin. Nobelisti sanoo ääneen sen, mitä järkikin kertoo.

Pohjoismaisessa hyvinvointiyhteiskunnassa kaikilla on yhtälaiset mahdollisuudet menestyä työn, koulutuksen, terveyden, toimeentulon ja asumisen ollessa valtion suojeluksessa. Krugman pitää tätä huomattavasti kannustavampana ja oikeudenmukaisempana yhteiskuntana kuin heikon julkisen vallan järjestelmiä.

Mallimme säilyminen riippuu kuitenkin valitusta talouspolitiikasta. Julkisen talouden merkittävät lisäleikkaukset johtaisivat Suomea nyt Ison-Britannian tielle: siinä budjettileikkaukset seuraavat toisiaan, mutta budjettialijäämä ei pienene, koska kotimainen kysyntä heikkenee. Ison-Britannian oikeistohallitus haluaa pienempää valtiota ja taantuma on antanut heille mahdollisuuden toteuttaa sen.

Suomen julkisessa keskustelussa sekoittuu iloisesti kaksi eri asiaa: kestävä taloudenpito pitkällä aikavälillä ja itsetarkoituksellinen julkisen talouden supistaminen. On selvää, että valtiontalouden alijäämää on supistettava, mutta se on tehtävä fiksusti.

Hallitus on jo päättänyt varsin suuresta meno- ja verosopeutuksesta, josta iso osa on vielä toteutumassa tämän ja ensi vuoden budjeteissa. Yhteensä noin 5,5 miljardin euron sopeutus on suuri ottaen huomioon Suomen julkisen talouden tilanteen. Jo nyt toteutettu sopeutus on suuruudeltaan sitä luokkaa, että se heikentää kotimaista kysyntää. Taloustilanteen ollessa näin hauras ei valtion kannata omilla toimillaan tarpeettomasti vaarantaa kysynnän toipumista.

Varsinainen uhka Suomen tulevaisuuden näkymille ei ole tämän hetkinen alijäämä. Uhka on pitkän aikavälin kestävän talouskasvun, viennin ja julkisen talouden kestävyyden haasteet. Ennen kaikkea yksityisen sektorin romahdus on saatava oikaistua ja luotua mahdollisuuksia elinkeinojen uudistumiselle. Jotkut kokevat ongelmaksi julkisen sektorin ison osuuden bruttokansantuotteesta. Vaikka ajattelisi näin, on silloinkin suomalaisten hyvinvoinnin kannalta parasta nostaa yksityistä kysyntää, ei supistaa julkista.

Hallituksen rakennepoliittisen ohjelman toimeenpanon linjauksissa sanotaan asia suoraan. Mitä uskottavampaa julkisen talouden kestävyyden tavoittelu on rakennetoimilla, sitä vähemmän joudutaan turvautumaan kansantalouden kehitystä hidastaviin ja orastavaa kasvua heikentäviin budjettileikkauksiin ja veronkorotuksiin.

Hallitus on valinnut vaihtoehdon, jossa työllisyyttä ja tuottavuutta parantamalla julkisen talouden näkymät tasapainotetaan uskottavasti pitkällä aikavälillä. Lyhyellä aikavälillä ei kannata tehdä toimia, jotka voivat sitä vaarantaa.

Tästä huolimatta jotkut ovat jo maalailleet merkittäviä lisäbudjettileikkauksia ja veronkorotuksia kevään kehysriiheen. Tarkoitushakuinen julkisen sektorin supistaminen ei ole fiksua talouspolitiikkaa, mutta vaarantaa hyvinvointiyhteiskunnan.

Valtaosa julkisen sektorin menoista kohdistuu ihmisten terveydenhuoltoon, työllistämiseen, koulutukseen ja sosiaaliturvaan. Nykyaikana valtiovallan tehtävä ei ole holhota ihmisiä vaan tarjota tukea jokaiselle tarpeensa mukaan. Yhteiskunnan arvot mitataan sillä, miten vaikeina aikoina vastuuta kannetaan.

Suomen luottoluokituksen kannalta keskeistä on se, että rakenteelliset toimet kestävän talouskasvun, työllisyyden ja tuottavuuden varmistamiseksi ovat uskottavia. Tämä ilmenee Suomea koskevista kansainvälisistä arvioistakin. Julkisen sektorin on oltava tehokas yleisen hyvän tuottamisessa. Siksi rakenteellisia uudistuksia tarvitaan niin julkisella sektorilla kuin työurien pidentämisessäkin. Rakenneuudistuksissa kitkeränkin makuiset lääkkeet on syötävä, jotta potilas toipuu.

Tähän hallitus on nyt laajalla rakenneohjelmallaan päättänyt panostaa. Se on oikein. Tällä linjalla on nyt pysyttävä. Kansantaloudessakin järjen käyttö on sallittua – jos lääkekuuri tehoaa vaivaan, ei kannata amputoida koko jalkaa.