EU kieltää lopunkin venäläisen kaasun ja öljyn tuonnin
Tiedote 6.5.2025 Vihreiden europarlamentaarikko Ville Niinistö korostaa sitä kuinka iso saavutus ja …
(julkaistu Vihreät – De Gröna blogissa 7.5.2015)
Hallituksenmuodostaja on tänään tehnyt selvän arvovalinnan. Niin puhe leikkauksien suuruudesta, kuin erityisesti hallitusneuvotteluihin kutsuttavista puolueista, on vahva arvovalinta. Vihreät tarjosi omaa liberaalia ja solidaarista vaihtoehtoaan, jossa eteenpäinkatsovasti olisi uudistettu hyvinvointivaltiota ihmisten kannalta paremmaksi. Nyt hallitusneuvotteluihin kutsuttiin puolueita, jotka ovat arvoiltaan konservatiivisia tai ajavat julkista vastuuta supistavaa leikkausten vaihtoehtoa.
Sipilällä oli kaksi selvää vaihtoehtoa niistä arvoista, joille hallitusta rakennetaan. Käytännössä vaalien suurin voittaja olisi voinut valita vaalien toisen voittajan mukaan hallitusneuvotteluihin. Me olisimme lähteneet rakentamaan ihmisoikeuksien, lasten, koulujen, luonnon, työpaikkojen ja kansainvälistä Suomea. Sipilä valitsi sen sijaan arvoiltaan selvästi eri suuntaan johtavan tien.
Arvovalinta tulee näkyväksi hyvin kouriintuntuvasti ihmisten arjessa, jos hallitus näistä neuvotteluista syntyy. Siistien lukujen ja laskelmien kanssa on helppo leikata, mutta leikkausten vaikutukset tullaan elämään todeksi ihmisten arjessa. Sipilän valitsema konservatiivinen ja talousoikeistolainen pohja tulee varmasti näkymään arjessa.
Tarjosimme vaaleissa vaihtoehdon koville arvoille: tarjosimme hallituksenmuodostajalle selkeän vaihtoehdon pehmeisiin arvoihin nojaavasta uudistusten linjasta. Vihreät tulee jatkossakin tarjoamaan omaa vaihtoehtoaan, jossa kirkkaana äänenä puhumme ihmisarvoa ja ympäristöä puolustavien talousuudistusten puolesta.
Me uskomme siihen, että nostamalla ihmisiä työelämään reiluilla uudistuksilla pärjäämme paremmin kuin kaventamalla julkista vastuuta. Me uskomme siihen, että julkinen valta voi edistää ilmastonsuojelun ja yrittäjyyden helpottamisen kautta myös uusien työpaikkojen luomista. Jatkamme työtämme kestävien talousuudistusten sekä ihmisarvon ja ympäristön puolesta.
Tiedote 6.5.2025 Vihreiden europarlamentaarikko Ville Niinistö korostaa sitä kuinka iso saavutus ja …
EU-komissio on listannut Sakatin kaivoksen sen omistaman Anglo American -kaivosjätin hakemuksesta “strategisesti …
Tiedote 11.3.2025 Vihreiden europarlamentaarikko Ville Niinistö neuvotteli vihreiden puolesta europarlamentin tänään hyväksymästä …