Miksi väestönvaihtoteoria on salaliittoteoria? Kerron.
Koko nykyisen Suomen alueen ja laajemmin Euroopan ja maailman historiassa on ollut …
Olen onnellinen, ja me Vihreät olemme onnellisia, että te kaikki olette täällä osoittamassa, että Suomea rakennetaan yhdessä, ei sanelemalla.
Esitän teille ne samat kysymykset kuin mitä esitän hallitukselle:
Onko teistä oikein, että hallitus laittaa pienipalkkaiset, naisvaltaiset alat, kuten opettajat ja lastentarhanhoitajat maksamaan talouskriisin hoitamisen?
Onko teistä oikein, että hallitus täysin yksipuolisesti asettautuu suuryritysten puolelle, ei edellytä heiltä mitään ja samalla sanoo, että laki käännetäänkö toisinpäin, että lailla jatkossa rajoitetaankin työntekijöiden oikeuksia eikä varmisteta niitä? Onko se oikein?
Tämä on myös hallitus, joka sanoo että Suomi pärjää palkkojen alentamiselta. Onko se tulevaisuutta, että leikataan pienipalkkaisilta, päiväkodeista, kouluista, eläkkeistä?
Me Vihreät uskomme, että Suomi nousee nostamalla ihmisiä ja löytämällä uusia ratkaisuja, ei rankaisemalla.
Tsemppiä, Suomea tehdään yhdessä!
Koko nykyisen Suomen alueen ja laajemmin Euroopan ja maailman historiassa on ollut …
Nyt on korkea hetki myös Suomelle tunnustaa Palestiinan valtio. Vihdoin EU-maiden enemmistö …
Vihreät europarlamentaarikot Maria Ohisalo ja Ville Niinistö pitävät EU:n korkean ilmastotavoitteen hyötyjä …