- 25.06.2014

Naisparien vanhemmuus turvattava tällä vaalikaudella

Hallitus antoi tänään esityksensä isyyslain uudistamiseksi. Uuden isyyslain myötä avioliiton ulkopuolella syntyneiden lasten isyyttä ei tarvitse enää erikseen käydä tunnustamassa lastenvalvojan pakeilla vaan asia hoituu jo ennen lapsen syntymää neuvolakäynnin yhteydessä. Tämä säästää sekä vanhempien että sosiaalityöntekijöiden arvokasta aikaa ja helpottaa noin 20 000 perheen elämää vuosittain.

Vanhemmuuden tunnustamiseen liittyy kuitenkin vielä isompi kysymys, jota oikeusministeriön asettama työryhmä selvitti, mutta jota oikeusministeri ei esitykseensä liittänyt: naisparien sosiaalisen vanhemman tunnustaminen. Siinä missä isyyden tunnustaminen sosiaalivirastossa lapsen syntymän jälkeen on ollut ajastaan jälkeen jäänyt riesa, naisparien sosiaalisen vanhemman tunnustaminen on ihmisoikeuskysymys.

Naisparien kohdalla sosiaalisen vanhemman vanhemmuuden tunnustaminen ratkaistaan nykykäytännön mukaan perheen sisäisellä adoptiolla käräjäoikeudessa. Koska lain tulkinta ei ole ollut yksiselitteistä, tämä on tarkoittanut venyviä käsittelyaikoja ja joissain tapauksissa jopa adoptiohakemuksen hylkäämistä, aivan käsittelijästä riippuen.

Nykykäytäntö on räikeässä ristiriidassa yhdenvertaisuuden kanssa ja myös Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen linjausten mukaan samaa ja eri sukupuolta olevia avopareja on kohdeltava samoin perheoikeuksissa.

Vihreiden vaatimus on, että naisparin sosiaalisen äidin vanhemmuus tulisi voida vahvistaa oletuksen tai tunnustamisen perusteella hedelmöityshoitojen alkaessa annetun suostumuksen pohjalta, kuten eri sukupuolta olevien parien kohdalla laissa ehdotetaan.

Isyyslain käsittelyn yhteydessä tehtiin valtioneuvoston lausuma, jonka tavoitteena on, että vanhemmuuden tunnustaminen korjataan lakiin myös naisparien sosiaalisen vanhemman osalta tämän vaalikauden aikana. Lausumaan yhtyivät kaikki hallituspuolueet kristillisdemokraatteja lukuun ottamatta.

Seksuaali- ja sukupuolivähemmistöt eivät voi enää 2010-luvulla olla lainsäädännön marginaalimerkintä. Yhdenvertaisuus on yhteiskuntamme perusarvo, siksi sitä on noudatettava kaikessa lainsäädännössä. On oikeusministerin vastuulla, että hallituksen esitys naisparien aseman turvaamisesta valmistellaan sellaisessa aikataulussa, että se saadaan eduskunnassa hyväksyttyä vielä tämän vaalikauden aikana.