- 03.04.2011

Kirjojen, lääkkeiden ja joukkoliikenteen alv:ta ei kannata nostaa

Valtion talouden tasapainottaminen ja hyvinvointiyhteiskunnan turvaaminen edellyttävät muiden keinojen lisäksi myös sitä, että nostamme verotusta maltillisesti. Vihreät ovat valmiita nostamaan arvonlisäveroa yhdellä prosenttiyksiköllä. Tämä korotus kannattaa kuitenkin toteuttaa nostamatta 9 prosentin alv-kantaa.

EU mahdollistaa monien koko yhteiskuntaa hyödyttävien palveluiden pitämisen alemmassa veroluokassa. Tämä on perusteltua myös siksi, että nämä alat ovat usein työvoimakeskeisiä palvelualoja, joilla verokannan muutoksella voi olla merkitystä koko palvelualan kehittymiseen. Kirjojen, kulttuuri-, majoitus- ja liikuntapalveluiden, lääkkeiden sekä joukkoliikenteen alv:tä ei ole perusteltua korottaa.

Voidaan keskustella siitä, onko alennettu arvonlisäverokanta tehokkain tapa tukea esimerkiksi kulttuurialoja ja ympäristöystävällisyyttä. Muiden vaihtoehtojen puuttuessa sen merkitys alojen kehittymiselle on kuitenkin todellinen.

Useimmissa muissa Euroopan maissa kirjojen arvonlisävero on alhaisempi kuin Suomessa. Selviytymistaistelua käyvälle alalle on tärkeää, että verotuksella ei vaikeuteta kirjallisuuden ostamista. Tämä on tärkeää myös suomalaisen kirjallisuuden ja sen harrastamisen tulevaisuuden kannalta.

Samalla on EU-tasolla tehtävä töitä sen eteen, että sähköisten kirjojen ja lehtien alv olisi sallittua laskea samalle tasolle paperijulkaisujen kanssa silloinkin, kun niistä ei jaeta fyysistä kappaletta.

Joukkoliikenteen arvonlisäveroa ei puolestaan kannata nostaa, jos haluamme lisätä sen käyttöä ja varmistaa sen kilpailukyvyn suhteessa yksityisautoiluun.

Kaikilla veroilla on omat haittapuolensa, mutta hyvinvointivaltion rahoittaminen edellyttää riittävää verotusta. Kahdesta keskeisestä suuresta verosta, työtulojen verotusta ja arvonlisäverosta, valitsemme mieluummin alv:n korottamisen. Sen vaikutus työllisyyteen on pienempi, koska osa kertymästä tulee myös ulkomaisista tuotteista. Ilman lisätoimia arvonlisäveron korotus heikentää pienituloisten ostovoimaa.

Siksi Vihreiden edellytys alv:n korotukselle on, että korotus kompensoidaan keventämällä pienten tulojen verotusta. Tällöin verotuksen tuloeroja kaventava vaikutus säilyy vähintään nykyisellään ja pienituloisen työn kannattavuus, usein juuri palvelualoilla, paranee. Haluamme myös nostaa alv:n verovapauden rajaa EU:n sallimaan 10 000 euron maksimiin alkavan ja pienimuotoisen yritystoiminnan helpottamiseksi.

Euroopan tasolla on edistettävä alv-verokantojen yhdenmukaistamisesta siten, että eri alojen sisäinen kilpailu ei vääristyisi eri maiden toisistaan poikkeavien alennettujen verokantojen takia. Verotuksen rakenteella voidaan myös suosia ympäristöystävällisiä tai terveydellisiä hankintoja suhteessa ympäristöä kuormittaviin ja terveydelle haitallisiin. Eri alennetut alv-kannat on arvioitava myös tästä näkökulmasta.