- 13.12.2016

Hallituksen leikkaukset amiksista ja opintotuesta eriarvoistavat koulutusta

(Julkaistu Vihreät – De Gröna blogissa 13.12.2016.)

Hallituspuolueet veivät tänään eduskunnassa läpi Sipilän hallituksen ja kokoomuksen opetusministeri Sanni Grahn-Laasosen esittämät leikkaukset opintotuesta ja ammatillisilta oppilaitoksilta. Molemmat päätökset ovat häpeäksi Suomen asemalle korkean osaamisen ja koulutuksen tasa-arvon maana. Erityisen haitallisia ne ovat juuri tänä aikana, kun nuorten oppimiserot ovat jo kasvussa. 

Vihreät tekee työtä sen eteen, että nämä rahat palautetaan koulutukseen ja opiskelijoiden toimeentuloon. Kuntavaaleissa ihmisillä on mahdollisuus äänestää koulutusta arvostavan inhimillisen vaihtoehdon puolesta.

Ammatillisista oppilaitoksista ei voi leikata 190 miljoonaa euroa ilman, että se näkyy opettajien, toimipisteiden ja koulutuspaikkojen määrässä. Viestit oppilaitoksista kertovat, että leikkauksia kohdistetaan kaikkiin näihin asioihin. Vaarana on, että yhä useampi nuori jää ilman toisen asteen koulutuspaikkaa ja että koulutuksen taso heikkenee.

Kaikki alan ammattilaiset ovat vedonneet, että leikkauksia ainakin kohtuullistettaisiin tai lykättäisiin yli muutaman vuoden sisällä tehtävän sisällöllisen koulutuksen uudistamisen. Kertoo Sipilän hallituksen vähäisestä arvostuksesta asiantuntijoita ja koulutusta kohtaan, että se ei tippaakaan liikkunut leikkaustavoitteistaan käsittelyn aikana.

Kunnissa Vihreät tekevät töitä sen eteen, että kunnat paikkaavat osaltaan väheneviä valtionosuuksia. Vihreiden kuntavaalitavoitteena on se, että jokainen nuori saa toisen asteen koulutuspaikan. Olemme valmiita panostamaan tähän kuntien rahaa, jos Sipilän hallitus leikkauksensa toteuttaa. Ilman toisen asteen tutkintoa ovat työllistymisen ja hyvän elämän edellytykset heikot. Syrjäytymistutkimusten mukaan koulutus on parasta syrjäytymisen ja ulkopuolisuuden ehkäisyä. Siksi myös ammatilliseen koulutukseen on panostettava entistä enemmän, ei vähemmän. Tämä on Vihreiden tavoite, niin kunnissa kuin eduskunnassakin.

Sipilän hallituksen leikkaukset korkeakouluopiskelijoilta syventävät koulutuksen eriarvoistumista entisestään. Opintorahan leikkaus 86 eurolla kuukaudessa vie nuorelta kuukauden opiskelijalounaiden ja aamiaisen verran tuloja. Se on kova leikkaus. Vaarana on, että korkeakoulutuksen periytyvyys kasvaa ja opintoajat pitenevät. Etlan arvion mukaan leikkaus pidentää opintojen kestoa kolmella kuukaudella. Opintotuen leikkaukset kokonaisuudessaan voivat myös heikentää opintojen läpäisyä erityisesti niiltä, joilla on opintojensa aikana ongelmia.

Opintotuen leikkaus heikentää suomalaisen koulutuksen perusideaa: sitä, että jokaisella nuorella on yhtälaiset mahdollisuudet omien kykyjensä ja intonsa pohjalta hakeutua itselleen sopivaan koulutukseen.

Vihreät tekee töitä sen eteen, että opintotuen taso palautetaan tulevina vuosina sellaiseksi, että se mahdollistaa täysipäiväisen opiskelun edellytykset. Myös opiskelijalla on oltava oikeus perustoimeentuloon. Sitä edellyttää myös Suomen tulevaisuus maana, joka pitää nuoristaan, sivistyksestä ja osaamisesta huolta. Käännetään Suomen suunta panostamalla tulevaisuuteen ja koulutukseen.