Koko Suomen leijonat

”Aivan loistavaa, hyvä Suomi, hyvä me!” huusi ventovieras afrikkalaistaustainen suomalainen ja halasi minua rotevasti. Tämä sen jälkeen kun Janne Pesonen veivasi Suomen 4-1 maalin Ruotsin verkkoon ja Suomen upea voitto varmistui. Katsoin matsin lopun väenjoukossa ravintolan ulkoseinän screeniltä tultuani juuri junalla Oulusta Helsinkiin.

Minulle urheilun ystävänä ja harrastajana Leijonien voitto oli hieno hetki. Niin se oli monelle muullekin suomalaiselle. Helsingin keskusta täyttyi spontaaneista voitonjuhlista sunnuntaiyönä. Kauppatorilla jokainen ohikulkija oli iloa täynnä, ihmiset juhlivat yhdessä tuttujen ja tuntemattomien kanssa. Juhlinnassa ei kysytty mitä puoluetta oli tullut vaaleissa kannatettua tai kuinka monennen sukupolven suomalainen satut olemaan. Eikä sitä pidäkään kysyä.

Urheilulla on parhaimmillaan upea voima. Se yhdistää ihmisiä. Suomelle vuoden 1995 maailmanmestaruus merkitsi kansakunnan itseluottamuksen nousua vaikean laman jälkeisenä aikana. Tämä voi merkitä myös jotain samankaltaista yhteisöllisyyden palautumista.

Urheilun sanaton kieli ylittää myös rajoja. Nuorempana olin (ainakin melko) lahjakas futiksen pelaaja. Eri puolilla maailmalla liikkuessani jalkapallo on ollut minulle aina luonteva tapa saada kontaktia ihmisiin – oltiin sitten afrikkalaisessa kylässä, Indonesian pääkaupungin Jakartan kaduilla tai lontoolaisessa pubissa.

Joukkueurheilu yhdistää myös harrastajia pelikentällä. Joukkue on vahvin silloin, kun jokaisen yksilölliset vahvuudet yhdistyvät saumattomaan yhteispeliin. Maahanmuuttajia on erityisen paljon juuri jalkapallon parissa. Urheilu on yksi parhaista tavoista kotouttaa ihmisiä osaksi suomalaista yhteiskuntaa.

Viime päivinä keskustelu on kuitenkin saanut myös toisia sävyjä. On uutisoitu juhlijoista, jotka ovat käyttäneet Leijonien voittoa hyväkseen erinäköisten ihmisten syrjimiseen ja nälvimiseen osana juhlintaansa. Haaparannasta on uutisoitu kahakoista suomalaisten juhlijoiden ja ruotsalaisten välillä sekä Ruotsin lippujen polttamisesta.

Leijonien kapteeni Mikko Koivu vastasi asiasta käytävään keskusteluun näin: ”Meidän vahvuus on se, että jokainen on tuonut oman panoksensa ja kaikki ovat pystyneet olemaan omia itseään. Jokainen on joukkueessa kuin kotonaan, ja se on ollut meidän voima tässä turnauksessa”.

Tällaista Suomea meidän kaikkien kannattaa rakentaa – sellaista jossa jokainen on kuin kotonaan. Urheilu on kokoava voima, pidetään se sellaisena. Haetaan tästä voitosta voimaa kaikille Leijonien ystäville puoluekannasta, etnisestä taustasta tai asuinpaikasta riippumatta.