Junnufutiksen opit kantavat pitkälle

(Julkaistu Kulmakunta-lehden vieraskolumnissa 19.8.2015)

Jalkapallo on monelle nuorelle tärkeä harrastus. Niin se oli minullekin.

Perjantaina sain muistutuksen siitä, kuinka pitkälle se kantaa. Pari kuukautta sitten kaverini Facebookiin laittama kuva Kaarinan Nappuloiden vuoden 1987 edustusjoukkueesta sai aikaan keskustelun, jonka tuloksena 20 entistä nappulafutaajaa tapasi toisensa näytöspelissä Kaarinan Keskurilla.

Voitimme Riverside Gladiatorsin 4-1 leikkimielisessä matsissa. Mutta se ei ollut se pointti. Hienointa oli nähdä lähes kaikki vanhat kaverit yhdessä kentällä. Monien pelitekniikka oli edelleen tunnistettavissa, vaikka lähes 40-kymppiset pelaavat vähän eri intensiteetillä kuin 11-vuotiaat. Elämänkokemuksia oli monenlaisia ja yhteiset vuodet yhdistivät yhä.

Hienoa oli myös, että paikalle tuli silloisia valmentajiamme sekä vanhempia. Joukkueemme kantava voima junnuissa olivat vanhemmat, jotka järjestivät lukuisia keräyksiä ja tapahtumia joukkueelle. Sen ansioista kävimme pelimatkoilla mm. Englannissa ja Saksassa.

Nuoruuden harrastuksilla on iso merkitys ihmisen kasvamiselle. Se yhteisöllisyys, minkä porukassa opin, on muokannut minusta sellaisen ihmisen kuin olen. Joukkuepelissä oppii olemaan osa yhteisöä. Joukkue pärjää aina parhaiten, kun kaikki kantavat parhaansa tiimin eteen.

Tänä päivänäkin jalkapallon merkitys on suuri. Esimerkiksi maahanmuuttajille jalkapallo on ylivoimaisesti suurin harrastus. Sitä voi pelata suhteellisen edullisesti, tytöt ja pojat yhtä lailla. Tärkeintä on muistaa se pilke ja yhteishenki pelikentällä ja harjoituksissa. Nappulajoukkueemme on esimerkki siitä kuinka pitkälle yhteishenki kantaa.