Eurokriisin ratkaisuvaihtoehdot

Suomessa julkinen keskustelu eurokriisistä keskittyy lillukanvarsiin. On aivan hyvä, että Suomi vaatii vakuuksia Espanjalta. On ihan ok, että vakausmekanismeja käytetään rajallisesti, jos sillä ehkäistään taantuman äkillistä syvenemistä Euroopan laajuiseksi syväksi talouskriisiksi. Kumpikaan näistä ei kuitenkaan ratkaise perusongelmaa: eurolta puuttuu rahaliiton tasolta riittävän vahva poliittinen ja keskuspankin ohjaus.

Ilman ratkaisua tähän ongelmaan ajaudumme pelastuspaketista toiseen, kunnes vielä huonompi vaihtoehto euron mahdollisesta hajautumisesta alkaa olla vääjäämätön. Suomen on oltava niiden maiden joukossa, jotka etsivät ratkaisuja koko Euroopan tulevaisuuden turvaamiselle kansainvälisessä kilpailussa lyhytaikaisen omaan napaan tuijottamisen sijaan. Tällaista keskustelua me Suomessa tarvitsemme.

Yhdysvallat selviää omasta raskaasta budjettialijäämästään sillä, että keskuspankki Federal Reserve on riittävän vahva ja sillä on laaja mandaatti pitää huolta paitsi inflaation kurissa pysymisestä myös talouskasvusta. Yhdysvaltain liittovaltion budjetti on monikymmenkertainen verrattuna Euroopan Unioniin. Se takaa sellaiset muskelit, että liittovaltion valuutta on uskottava.

Euroopasta puuttuvat molemmat. Itse pidän suurempana puutteena sitä, että eurolla ei ole ”lender of last resort” -pankkia. EKP on pidättäytynyt mandaattinsa puitteissa takaamasta jäsenvaltioiden pystyssä pysymistä. Pankkeja se toki pönkittää avuliaasti ja valtioitakin kulissien takana. EKP:n mandaatin laajentamisesta on puhuttava, jotta epäselvyys sen kyvystä taata valuutan elinkelpoisuus väistyy.

Joka tapauksessa, ilman mandaatin muodollista laajentamista, on selvää että tässä tilanteessa setelipainoa tarvitaan: EKP voi ratkaista poliittisen kriisin astumalla Yhdysvaltain Fedin tavoin ”quantitative easing” -rahapolitiikan tielle. EKP:n on varmistettava, että tapa jolla se setelirahoitusta tekee, olisi hyötyjen ja haittojen suhteen maiden kesken oikeudenmukaista. Inflaatioriski on euron pienimpiä ongelmia tällä hetkellä kun korotkin ovat jo nollissa.

Keskuspankin lisäksi on rohkeasti puhuttava siitä minkälaista EU:n tason finanssipolitiikkaa tarvitaan, jotta euro voi selviytyä vahvana. Jo sovitut finanssipolitiikan paketit takaavat yhä enemmän yhteisiä pelisääntöjä kansalliselle budjettipolitiikalle. Pankkien sääntelyssä tarvitaan myös yhteisiä ratkaisuja, mutta niissä on oltava tarkkana.

Suomessa ei olla tunnustettu yhtä kriisin taustalla olevaa keskeistä ongelmaa: yhteinen rahapolitiikka on taannut halvat korot ja mahdollistanut liiallisen velkaantumisen niin valtioille kuin pankeillekin muiden kontrollivälineiden puuttuessa. Kriisin sattuessa yhteinen raha helpottaa sijoittajien mahdollisuutta siirtää riskejään ja luo pääomapakoa EU:n sisällä. Hyvinkään hoidettu pankki ei ole turvassa huonosti hoidetussa valtiossa. Irlanti ja Espanja ovat puolestaan joutuneet vaikeuksiin huonosti asiansa hoitaneiden pankkien takia.

Kun yhteistä finanssipolitiikkaa tiivistetään on mahdollista syventää myös pankkien sääntelyä. Yhtenä vaihtoehtona on rajallisten eurobondien käyttöönotto pitemmällä aikavälillä, mutta niihin olisi välttämätöntä liittää taloudenpitoon liittyviä velvoitteita. Eurobondit ja laaja fiskaalinen yhteisvastuu eivät kuitenkaan ole välttämättömiä nykyisen kaltaisten kriisien ehkäisemiselle. Keskeistä on katkaista pankkisektorin ja valtion välinen linkki, ja siihen riittää rajoitettu finanssimarkkinoiden kontrolliin liittyvien valtuuksien ja vastuiden siirto kansalliselta tasolta unionitasolle. Samalla voidaan ratkaista veronkierron ongelmia ja ottaa käyttöön spekulatiivista rahaliikennettä vähentävä finanssitransaktiovero.

Euro ei selviä kriisistään pelastuspaketeilla. Niillä on ostettu aikaa, mutta nyt aika alkaa käydä vähiin. Vaihtoehtoja on kolme: poliittisen yhteistyön tiivistäminen finanssipolitiikassa ja pankkivalvonnassa, Euroopan keskuspankin roolin vahvistaminen tai euron ajautuminen hajautumisen tielle. Kaikkiin näihin on varauduttava.

Euron hajoamisen tie saattaa kuitenkin olla hyppäämistä pelastusveneellä avomerelle vähän vuotavasta valtamerilaivasta. Euroopan tulevaisuus uudessa maailmantaloudessa ei ole todennäköisesti kovinkaan kehuttava, jos emme pysy yhdessä. Kansallinen itsekkyys johtaisi todennäköisesti uuteen protektionismin aaltoon, jossa Suomen kaltaiselle viennistä riippuvaiselle maalle käy vääjäämättä huonosti.