10.6.2015: Pitää uudistaa – ei romuttaa

(Julkaistu 10.6.2015 Maaseudun Tulevaisuuden vieraskolumnissa.)

Meillä on hallitus, joka haluaa supistaa julkisen vallan vastuuta tasa-arvosta.

 

Maailma muuttuu, koska sitä muutetaan. Tämän maan hyvinvoinnin rakensivat sukupolvet, jotka uskoivat, että huomisesta voi tehdä paremman kaikille. Heillä oli unelma hyvinvointivaltiosta, jossa kaikilla lapsilla on tasa-arvoiset mahdollisuudet koulutuksella ja yhteiskunnan tuella täyteen onneensa.

Monet sanovat, että nyt on sellainen aika, että kaikkien pitää kärsiä. Me emme kuulu niihin. Vihreät uskoo siihen, että nyt ei ole se hetki ihmiskunnan historiassa, jolloin annamme periksi. Me haluamme kantaa sivistyksen, valistuksen ja edistyksen soihtua eteenpäin.

1800-luvun lopulta alkaen työväenliike ja edistykselliset porvarit aloittivat yhdessä työn hyvinvointivaltion rakentamiseksi. Me haluamme jatkaa tätä työtä, ratkaista aikamme haasteet yhdessä. 2010-luvulla olemme samankaltaisten haasteiden edessä kuin 1800-luvun lopulla.

Nyt edessämme on työelämän murroksen, elinkeinojen murroksen sekä ympäristökriisien ratkaiseminen.

Ilmastonmuutoksen hillintä on ihmiskunnan kohtalonkysymys. Työelämä on muuttunut, yhä useampi tekee silpputöitä tai on yrittäjän ja palkansaajan aseman välimaastossa. Digitalisaatio ja automatisaatio ovat tekemässä yhä suurempia mullistuksia. Maailmantalouden painopiste on siirtymässä uusille alueille, niin maantieteessä kuin teknologiassa.

Hallitusohjelmaansa esittelevä hallitus on perusoikeistolainen hallitus. Ensimmäistä kertaa Suomen historiassa meillä on hallitus, joka tietoisesti haluaa supistaa julkisen vallan vastuuta ihmisten välisestä tasa-arvosta. Se haluaa kääntää historian kelloja taaksepäin.

Tavoitteenamme on aina ollut tehdä tuottavammin töitä, jotta ihmiset voisivat paremmin. Nyt hallitus haluaa pidentää työelämässä olevien työpäiviä. Suomi tarvitsee lisää työtä, ei lisää työssä uupumista.

Samalla hallitus leikkaa niiltä, joiden pitäisi päästä työelämään. Se suojelee ainoastaan vanhoja elinkeinoja, kun pitäisi luoda uusia. Hallitus leikkaa työttömiltä, opiskelijoilta, eläkeläisiltä, lapsiperheiltä ja, ennen kaikkea, se leikkaa koulutuksesta.

Riskinä on leikkausten kierre. Jos nuorten ja pienituloisten tasa-arvosta leikataan, aiheutetaan vain lisää köyhyyttä ja syrjäytymistä. Arkkipiispa Mäkinen käytti vastuullisen puheenvuoron: ”Oikeudenmukainen yhteiskunta ei synny hyväntekeväisyyden kautta, vaan oikeudenmukaisten päätösten kautta.”

Onko Suomella malttia vaurastua? On etsittävä kestäviä uudistuksia, jotta saamme uudet elinkeinot kasvuun ja helpotamme yrittäjyyttä. Uudistamalla sosiaaliturvaa perustulon suuntaan saamme ihmisille työtä ja turvaa.

Tarvitsemme jälleen yhteistyötä edistyksellisten porvarien ja vasemmiston kesken hyvinvointivaltion uudistamiseksi. Vihreiden paikka on olla rakentamassa tätä yhteistyötä, yhdistämässä oppositiota RKP:stä vasemmistoon. Samalla tarjoamme hallitukselle rakentavan haasteen, johon se voi tarttua.

Uudistamalla hyvinvointivaltiota ihmisen omia valintoja lisääväksi, mutta samalla pitämällä kiinni tasa-arvoisista turvaverkoista ja koulutuksesta, me voimme pelastaa suomalaisten yhteisen hyvinvoinnin. Pidetään hyvinvointivaltion unelmasta kiinni.

Ylös