28.12.2012: Hyvinvointiyhteiskunta ja sopimisen jalo taito

Kolumni Turun Sanomissa.

 

Viime aikoina on kuultu useita puheenvuoroja siitä, mitä Suomessa pitäisi tehdä tulevaisuuden menestyksen eteen. Yhteistä näille eri puheenvuoroille on lähinnä se, että ne eivät kohtaa toisiaan alkuunkaan.

Sopimisen jalo taito on ollut Suomen perinteinen valttikortti. Meillä on ollut leveäpohjaisia hallituksia, jotka ovat kuitenkin pystyneet tekemään tarvittavia uudistuksia aiemminkin.

Työmarkkinajärjestöt ovat useimmiten löytäneet toisensa. Kun moni on mukana sopimassa, saadaan yleensä myös päätökset tehokkaasti toimeenpantua.

SAIN YHDEN kokemuksen oikea-aikaisen sopimisen merkityksestä joulukuussa, kun olin YK:n ilmastokokouksessa Dohassa. Dohan kokouksessa ei saatu ilmaston lämpenemisen rajoittamisen kannalta riittäviä tuloksia aikaan, mutta Kioton toisesta velvoitekaudesta päästöjen vähentämiseksi päästiin sopuun ja neuvottelut uudesta kaikkia maita koskevasta päästövähennyssopimuksesta etenivät. Nämä olivat välttämättömiä, vaikkakin pieniä edistysaskeleita.

Kokous oli lähellä todellista haaksirikkoa vielä pari vuorokautta ennen sen päättymistä. EU:n ministerikokouksessa sain tehtäväkseni yhdessä Espanjan valtiosihteerin kanssa sovitella yhteen erimielisten jäsenmaiden kantoja yhteiseksi EU:n kannaksi Kioton toisen velvoitekauden ehdoista. EU oli pyrkinyt sisäiseen yksimielisyyteen asiassa jo vuosia.

Vedin neuvotteluja pitkän vuorokauden ja lopulta sopu löytyi. Viime kädessä kyse oli siitä, että joku kuunteli kaikkia osapuolia ja löydettiin yhteinen luottamus siitä, mitä on mahdollista saavuttaa.

Sopimisessa on kyse jokaisen kunnioittamisesta, mutta myös jokaisen joustamisesta yhteisen päämäärän saavuttamiseksi. Suomalaisena päättäjänä on tähän tottunut.

OLENNAISTA ON kuitenkin muistaa se, että tarvitaan yhteinen päämäärä. Jos emme tiedä, minne haluamme mennä, on vaikea tehdä päätöksiä, jotka johtavat sinne.

Hyvinvointiyhteiskuntaa on uudistettava, jotta se voidaan pelastaa, mutta se edellyttää käsitystä yhteisestä päämäärästä. Julkisen keskustelun perusteella sitä ei Suomessa tällä hetkellä ole.

Elinkeinoelämän johto vaatii joustoa työntekijäpuolelta samalla kun tuloerot Suomessa kasvavat. Työntekijäjärjestöjen on vaikea luottaa sellaiseen kompromissiin, jossa työntekijät joustavat yhteisen edun nimissä, mutta yritysjohto siltikin vähentää toimintoja Suomessa ja investoi ulkomaille.

Suomalaiset elävät yhä enemmän erilaisissa, rinnakkaisissa maailmoissa. Voidaksemme tehdä kansakuntana hyviä päätöksiä on meidän uskallettava kohdata toisiamme, tasaveroisina kanssaihmisinä, myös oman mukavuusalueemme ulkopuolella.

ARKKIPIISPA Kari Mäkinen puhui viisaasti joulun alla siitä, kuinka Suomessa alkaa olla hukassa perimmäinen käsitys hyvinvointiyhteiskunnasta yhteisönä, jossa kaikille taataan oikeus hyvään elämään. Suomalaisten kahtiajako johtaa vähempiosaisten syvempään syrjäytymiseen, köyhyyden periytymiseen ja ihmisten yhteisöllisyyden heikentymiseen.

Uskon, että suomalaiset ovat valmiita tekemään vaikeitakin päätöksiä työllisyyden nostamiseksi ja työurien pidentämiseksi. Näitä vaikeita päätöksiä on kuitenkin tehtävä sen turvaamiseksi, että kaikilla ihmisillä on oikeus hyvään elämään.

Vaikeita päätöksiä tehdään, jotta hyvinvointiyhteiskunta ja kestävä tulevaisuus voidaan turvata – ei sen takia, että se niillä tuhotaan. Suomen on löydettävä jokaisen ihmisarvoa ja ympäristöä kunnioittava tie kestävään taloudelliseen menestykseen.

Kaikkien suomalaisten vaikuttajien olisi syytä miettiä arkkipiispan sanoja sisimmässään ja etsiä yhteistä tietä tulevaisuuteen.

Ylös