1.1.2011: Joulun taikaa (TS-kolumni 24.12.2010)

Minulle joulu on aina ollut erityistä aikaa. Joulu on kaunis rauhallisuuden ikkuna keskellä arjen paineita. Aikana, jolloin ihminen pyrkii tekemään kaikesta suorittamista, on helpottavaa, että jouluna ei tarvitse suorittaa. Joulu on armollista aikaa, jolloin kenenkään ihmisarvoa ei punnita.

Joulun ajattomassa tunnelmassa myös sukupolvien väliset rajat ylittyvät. Joulu yhdessä isovanhempien kanssa oli tärkeä osa lapsuuttani. Sittemmin perheen jouluun on kuulunut kynttilän vieminen papan haudalle.

Jouluna on sallittua uskoa, aikuisillekin. Jouluna saa katsoa tähtiin, ja muistaa, kuinka pieniä me kaikki olemme. Ihminen tarvitsee kykyä hiljentyä ja miettiä sitä, mikä elämässä lopulta on arvokasta. Tätä kykyä meillä ei ole varaa hukata.

Joulun vietto kertoo ajastamme ehkä enemmän kuin itse aina ymmärrämme.

Ensinnäkin rauhoittumisen juhlaa edeltää vuoden suurin kulutusjuhla. Jos hengellisen joulun sanoman ydin on siinä, että rauhoitumme kokemaan inhimillistä läheisyyttä, ei paras tapa sen saavuttamiseen ole varmaankaan pyrkiä tekemään siitäkin yhtä kulutussuoritusta.

Tämä on muuten sama viesti, minkä brittiprofessori Richard Layard esitti tunnetussa tutkimuksessaan yhteiskuntien onnellisuudesta.

Layardin mukaan maan vaurastuminen lisää tiettyyn pisteeseen saakka ihmisten onnellisuutta, mutta sen jälkeen materiaalisen vaurastumisen tavoittelu ei enää merkittävästi lisää ihmisten onnellisuutta. Tämän tason saavutimme 1970-luvulla. Layardin mukaan riittävän vaurauden jälkeen ihmiset ovat onnellisimpia pienten tuloerojen maissa.

Vauraus on siis hyvä asia, mutta sen saavuttamisen jälkeen on mietittävä, mitä sillä haluaa tehdä.

Toiseksi joulussa arvokasta on kristillisen armon ja ajattoman hengellisyyden vapauttava sanoma, mutta kaikki suomalaiset eivät suinkaan ole kristittyjä. Viime aikoina onkin käyty keskustelua koulujen joulujuhlien uskonnollisuudesta.

Suvaitsevaisuus tai monikulttuurisuus ei tarkoita sitä, että luopuisimme yhteiskuntamme keskeisistä perinteistä. Sen sijaan tarvitaan kykyä vaalia niitä jokaisen ihmisen omia uskomuksia kunnioittaen, kuten aiemminkin. Suomessa on aina ollut ateisteja tai vähemmistöuskontoihin kuuluvia.

Jouluevankeliumin tai suomalaisten jouluperinteiden esittäminen kouluissa ei loukkaa kenenkään uskonnonvapautta.

Kolmanneksi jouluna muistamme sen, että kaikilla ihmisillä eivät ole asiat hyvin.

John Rawls, yksi 1900-luvun lopun suurista yhteiskuntafilosofeista, on kirjoittanut että ihanneyhteiskunnassa päätöksiä tehdään tietämättömyyden verhon moraalilla. Tietämättömyyden verho tarkoittaa sitä, että ihmisten pitää sopia moraalinormeista kuvitellen, että he eivät tiedä mihin asemaan he itse yhteiskunnassa päätyvät. Rawlsin mukaan näin päädytään ratkaisuun, joka on kaikille paras mahdollinen.

Toisinaan nykyajan rationaalinen ihminen poistaa päätöksenteossaan sielun ja hengen merkityksen. Tehokkuus ei kuitenkaan ole arvo itsessään, vaan vain väline ihanteidemme saavuttamiseen. Meillä on vastuu toisistamme, maapallostamme ja tulevista sukupolvista.

Joulun hengessä on jotain rawlsilaisesta ihanteesta. Jouluna me haluamme auttaa toisiamme, vaikka emme tiedä, hyödyttääkö se itseämme.

Saman on kirjoittanut runollisemmin Zacharias Topelius, jonka kauniissa runossa Varpunen jouluaamuna tyttö antaa siemenen kodittomalle varpuselle: ”Siemenen pienoisen, jonka annoit köyhällen, pieni sai sun veljesi enkeleitten maasta”.

Hyvää joulun rauhaa ja taikaa kaikille.

Ylös