Tervetuloa

Olen Vihreiden puheenjohtaja ja ympäristöministeri.

Ville Niinistö
on 34-vuotias valtiotieteiden
maisteri, Vihreiden puheenjohtaja, kansanedustaja,
Turun kaupunginvaltuutettu ja ympäristöministeri.

 

vihreat_logo

Ville Vihreiden puheenjohtajaksi -kampanja

Olen ehdokkaana vihreiden puheenjohtajaksi puoluekokouksessa kesäkuussa.

Lähdin politiikkaan tekemään mahdottomasta mahdollista. Juuri nyt tarvitaan rohkeaa vihreyttä harmauden sijaan.

Aikamme suurin haaste on rakentaa sosiaalisesti oikeudenmukainen yhteiskunta, jossa ihmisen toiminta on asetettu luonnon kantokyvyn rajoihin. Kestävän yhteiskunnan visio erottaa Vihreät muista puolueista. Emme aja eturyhmien asiaa vaan toimimme luonnon ja ihmisarvon puolesta.

Haluan vahvistaa vihreiden asemaa koko Suomen ratkaisukeskeisenä tulevaisuuspuolueena. Tehtävänämme on esittää esimerkiksi onnellista arkea rakentavia ratkaisuja: perustulolla voidaan vähentää köyhyyttä ja tehdä työelämästä reilua.

Minulla on vankka näkemys kestävästä Suomesta sekä vahva yleisosaaminen niin taloudesta ja koulutuksesta kuin ympäristöstä ja ihmisoikeuksistakin. Uskon olevani riittävän pehmeä tunnistaakseni tärkeät asiat ja riittävän kova edistääkseni niitä tehokkaasti.

Ville Niinistö

 

Villen avoin kirje vihreiden jäsenille puheenjohtajaehdokkuudesta ja puolueen uudistamisesta

 

Me vihreät tuemme Villeä puheenjohtajaksi

 

Ville vihreiden puheenjohtajaksi -kampanjan pääsisältö on facebookissa. Jos haluat ajantasaista tietoa kampanjasta liity tähän facebook-yhteisöön:

http://www.facebook.com/pages/Ville-Niinist%C3%B6-Vihreiden-puheenjohtajaksi/207639329270219

 

Kampanjaa ja Villen poliittista toimintaa voi seurata myös Villen facebookin poliitikkoprofiilista, jota voi myös tykätä:

http://www.facebook.com/pages/Ville-Niinist%C3%B6/153186884700042

 

Ville on ehdokkaana vihreiden puheenjohtajaksi kesäkuun puoluekokouksessa. Lopullisen valinnan tekevät puoluekokousedustajat sitä ennen kirjeitse suoritettavan jäsenäänestyksen pohjalta. Jos jäsenäänestyksessä yli 50% on käyttänyt äänioikeuttaan pidetään sen tulosta edustajia moraalisesti sitovana.


Ville vihreiden puheenj
ohtajaksi -kampanjaorganisaatio

Jos haluat osallistua Villen kampanjaan, voit ottaa yhteyttä suoraan Villeen, kampanjapäällikköihin tai eri kaupunkien yhteyshenkilöihin.

Ville Niinistö, 050 512 2094, Sähköpostiosoite on suojattu roskapostiohjelmia vastaan, Javascript-tuen tulee olla päällä nähdäksesi osoitteen

Kampanjapäällikkö: Inka Venetvaara (Helsinki), 044 339 9663, Sähköpostiosoite on suojattu roskapostiohjelmia vastaan, Javascript-tuen tulee olla päällä nähdäksesi osoitteen
Kampanjapäällikkö: Saara Ilvessalo (Turku), 0400 504 089, Sähköpostiosoite on suojattu roskapostiohjelmia vastaan, Javascript-tuen tulee olla päällä nähdäksesi osoitteen
Yhteyshenkilö Tampere: Olli-Poika Parviainen, 044 548 1861, Sähköpostiosoite on suojattu roskapostiohjelmia vastaan, Javascript-tuen tulee olla päällä nähdäksesi osoitteen
Yhteyshenkilö Jyväskylä: Touko Aalto, 040 516 9332, Sähköpostiosoite on suojattu roskapostiohjelmia vastaan, Javascript-tuen tulee olla päällä nähdäksesi osoitteen
Yhteyshenkilö Espoo/Uusimaa: Matti Kuronen,  040 576 9105, Sähköpostiosoite on suojattu roskapostiohjelmia vastaan, Javascript-tuen tulee olla päällä nähdäksesi osoitteen
Yhteyshenkilö Oulu: Pasi Orava, 050 485 5226, Sähköpostiosoite on suojattu roskapostiohjelmia vastaan, Javascript-tuen tulee olla päällä nähdäksesi osoitteen
Yhteyshenkilö Kuopio: Valtteri Suonmaa, 050 324 6232, Sähköpostiosoite on suojattu roskapostiohjelmia vastaan, Javascript-tuen tulee olla päällä nähdäksesi osoitteen