Tervetuloa

Olen Vihreiden puheenjohtaja ja ympäristöministeri.

Ville Niinistö
olen vuonna 1976 syntynyt valtiotieteiden
maisteri, Vihreiden puheenjohtaja, kansanedustaja ja ympäristöministeri.

 

vihreat_logo

Vihreitä saavutuksia 2007-2011

Tulin viime vaaleissa vuonna 2007 valituksi eduskuntaan, kun vihreät kasvattivat vaalivoiton myötä paikkamääränsä Varsinais-Suomessa kahteen. Vuodet 2003-2007 olin jo toiminut vihreiden puoluehallituksessa joista vuodet 2005-07 olin vihreiden varapuheenjohtaja. Eduskunnassa tulin heti valituksi vihreän eduskuntaryhmän varapuheenjohtajaksi. Viimeiset kaksi vuotta olen toiminut vihreän eduskuntaryhmän puheenjohtajana.

Ensimmäisen kauden kansanedustajaksi olen kiitettävästi päässyt vaikuttamaan hallitustyöskentelyyn ja eduskunnan päätöksiin. Eduskuntaryhmän puheenjohtajana toimin linkkinä vihreän eduskuntaryhmän ja hallitusryhmämme välillä. Varmistan, että hallitusryhmä ja ministerimme ajavat riittävän tehokkaasti eduskuntaryhmän ja vihreiden tavoitteita läpi hallituksessa. Näin ollen perehdyn käytännössä kaikkiin keskeisiin hallituksen esityksiin ennen niiden antamista. Ryhmäpuheenjohtajana osallistun myös hallituksen iltakouluihin. Toisaalta pyrin toimimaan niin, että kansanedustajamme ovat mahdollisimman hyvin sitoutuneita yhteiseen työhömme hallituksessa. Vihreät toimivat siten, että jokaisella kansanedustajalla on mahdollisuus aikaisessa vaiheessa vaikuttaa hallitustyöskentelymme sisältöön.

Usein saamme parhaiten muutoksia esimerkiksi ympäristönsuojelun, ihmisoikeuksien ja vihreän talouden edistämiseksi jo ennen hallituksen esityksen antamista. 8,5 prosentin kannatuksen viime vaaleissa saaneena puolueena emme voi saada aina kaikkia tavoitteitamme läpi, mutta neuvotteluissa minimitavoitteena on aina se että vihreät tavoitteet menevät edes jossakin määrin eteenpäin. Ilman vihreitä hallituksen politiikka olisi ollut vihreän talouden, ympäristönsuojelun, yksilönvapauksien ja ihmisoikeuksien sekä sosiaalisen vastuun kannalta huomattavasti heikompaa.

Itse olen siis ollut monissa väännöissä mukana. Henkilökohtaisesti hienoimpina neuvottelusaavutuksina pidän sitä, että olin jo hallitusneuvotteluissa vihreiden neuvottelijana varmistamassa yli 170 euron kuukausittaisen korotuksen pienimpään perusturvaa, eli vanhempain- ja sairauspäivärahoihin. Hallitusneuvotteluissa sovimme myös sosiaaliturvan uudistamisesta ja isyysvapaan pidentämisestä. Kirjoitin itse pohjan hallitusohjelman tasa-arvo -osuudelle, jonka kunnianhimoisuus on auttanut monien tasa-arvokysymysten etenemisessä tällä hallituskaudella. 

Yliopistojen perusrahoitukselle olin useaan kertaan neuvottelemassa parannuksia ja myös vahvistamassa yliopistoyhteisön itsehallintoa yliopistouudistuksessa.

Hallituksen iltakoulussa olin torjumassa hädänalaisuuden tekemistä rikokseksi, eli kerjäämisen kriminalisointia. Eduskunnan viimeisinä työviikkoina olin henkilökohtaisesti ryhmäpuheenjohtajana varmistamassa kahden kansallispuiston perustamista Selkämerelle ja Sipoonkorpeen, automarketien kaavoituksen tiukentamista ympäristönäkökohtien perusteella ja kansanedustajien lahjontalainsäädännön kiristämistä. 

Perustuslakivaliokunnassa olen johdonmukaisesti puolustanut sananvapautta, tietosuojaa, ympäristöperusoikeutta ja ihmisoikeuksia.

Tässä koonti hallituskautemme saavutuksista: http://www.vihreat.fi/hallitustie
Vielä tiiviimmässä muodossa: http://www.mitavihreatovatsaaneetaikaan.fi