Pieni elämänkerta

Löytöretkeilijä

 

10-vuotiaana halusin isona löytöretkeilijäksi. Istuin Kustavissa enoni mökillä rantakalliolla ja katsoin saarten taakse horisonttiin kaartuvaa loputonta merta. Rajaton meri osui pojan mielikuvitukseeni. Luonnon voiman ja kauneuden äärellä tuntui siltä, että maailmassa on niin paljon nähtävää ja opittavaa. Uteliaisuus ja tiedonnälkä ihmisistä, kulttuureista ja luonnosta oli kantavin ajatukseni, jonka pienen pojan maailmasta muistan.

Kustavissa kuljimme aina luonnossa. Olin aamu-uninen, mutta lapsena heräsin aikaisin, jotta pääsisin enoni Jarmon kanssa aikuisen aamun soutuveneretkelle muiden vielä nukkuessa. Välillä nostimme kalaverkkoja.

Asuimme elämäni ensimmäiset viisi vuotta Turun Ilpoisissa. Sieltä muistan isot kalliot kerrostaloasuntomme leikkipaikan kupeesta. Perheeseeni kuuluivat isä Karin ja äiti Soilin lisäksi isoveli Juha, isosisko Annukka ja kaksossiskoni Johanna. Hän muistuttaa minua siitä, että syntyi kahdeksan minuuttia aikaisemmin, mikä teki minusta perheemme kuopuksen. Muutimme Kaarinan Hovirintaan ollessani 5-vuotias. Kaarinassa kävin kaikki kouluni ja kasvoin aikuiseksi.

10-vuotiaana luin myös karttakirjoja huvikseni kannesta kanteen. Luettelin maailman maat ja pääkaupungit, Yhdysvaltain osavaltiot. Kaveri otti aikaa kuinka nopeasti sain kaikki lueteltua. Yhdessä hyvän ystäväni Patrikin kanssa leikimme peliä, jossa kumpikin otti jostain maanosasta kymmenen kaupungin listan vähintään 50 000 asukkaan kaupunkeja – ja sitten toinen etsi ne. Nopeampi voitti. 1980-luvulla kaikilla oli digitaaliset kellot, joissa oli ajanotto sekunnin sadasosaan.

Seurasin maailman tapahtumia. Muistan vielä, kuinka ala-asteikäisenä ihmettelin sitä miksi tv:ssa tankkien vyöryessä aina luki yläkulmassa uutisissa IRAQI TV. Irakin ja Iranin sodan aikaan Saddam Husseinin Irak oli se taho, jonka puolelta kuvalähetykset tulivat. Muistan kuinka Suomen Kuvalehdestä luin siitä miten presidentti Reagan ja pääsihteeri Gorbatshov tapasivat Reykjavikissa aseriisunnan merkeissä. Tapahtuman merkitys painui mieleeni.

Yläaste- ja lukioikäisenä harrastin historiaa ja mytologiaa. Myös keksityt maailmat kiinnostivat. Olin jo yläasteella lukenut kaikki J.R.R. Tolkienin teokset ja pelasin lautaroolipelejä. Pelinjohtajana sain itse luoda maailmoja. Lukiossa luin kaikki Carl Grimbergin Kansojen historia -sarjan teokset. Maailmassa oli ollut niin paljon ihmisiä ja kulttuureja, joista voi aina oppia enemmän.

Erityisesti minua kiinnosti muinaisen Babylonian ja Kaksoisvirranmaan kulttuurit. Miten aikojen alussa ihminen oppi kirjoittamaan ja rakentamaan korkeakulttuurin? Ja miten samalla ne inhimilliset tunteet, joita sumerilaisen kuninkaan runossa paljastuivat, olivat niin samanlaisia, joita me koemme 4 000 vuotta myöhemmin?

Jalkapallo oli suuri rakkauteni poikana. Kahdeksanvuotiaana aloitin Kaarinan Nappuloissa Hovirinnan koulun pihalla. Seuraavat 10 vuotta jalkapallo tuli uniini. Lämpiminä kesäiltoina olimme kavereiden kanssa tuntikausia potkimassa palloa asuinalueemme pienellä nurmikentällä. Välillä pelasimme, välillä vedimme pilkkukisoja, välillä istuimme nurmella juttelemassa.

Parhaimmillaan olin Kaarinan Poikien maalikuningas usean vuoden ajan sinne noin 15-vuotiaaksi asti, ennen kuin polvivammat alkoivat. Pelitapamme kavereiden myöhempien kertomusten perusteella oli seuraava: pitkää palloa, Ville juoksee perään ja tekee maalin. Kasvoin jo täyteen mittaani noin 14-vuotiaana ja olin raamikas. Kerran tein FC Honkaa vastaan 5 maalia, voitimme 5-0, ja vastustajan valmentaja juoksi kentälle pelin jälkeen sanomaan, että tuon pojan täytyy olla yli-ikäinen – sillä kasvaa jo partakin.

Olin Turun piirin piirijoukkueessa mukana. Muistan kuinka valmentaja sanoi, että jos olisit ollut kaksi päivää nuorempi, olisit seuraavan vuosikerran piirijoukkueen avainpelaaja. Pärjäsin nytkin ihan hyvin. Pudotin samalta pelipaikalta Jonathan Johanssonin, josta sittemmin tuli A-maajoukkueemme avainpelaaja. Sitten tulivat polvivammat, jotka pakottivat lopulta lopettamaan jalkapallon pelaamisen. Rakkaus kostean nurmen tuoksuun ja viheriölle pelaamiseen ei ole silti vuosien varrella mihinkään hävinnyt. Pelikentällä kokee suurta vapauden ja oivalluksen tunnetta.

Ja kaiken kaikkiaan olin silti tavallinen poika, vähän ujokin.

Yläasteella kiinnostukseni kulttuureista ja yhteiskunnasta oli jo hyvin selvää. Historian ja yhteiskuntaoppini opettaja sanoi sydämellisesti koulun päättäjäisissä, että hän äänestää minua sitten kun olen vaaleissa ehdokkaana. Sittemmin hän on lupauksensa lunastanut. Koulumatrikkeliin kaverit kirjoittivat niin yläasteella Vaarniemessä kuin Kaarinan lukiossa, että Villestä tulee isona kansanedustaja tai ministeri. Itse kapinoin sitä vastaan. Se tuntui liian asialliselta, en halunnut päteä. Silti kaverit tiesivät, että olin kiinnostunut siitä miten asioita voi tehdä yhdessä, paremmin.

Rakkaus saaristoon vei minut armeijan harmaisiin Gyltön linnakkeelle, rannikkotykistöön. Aliupseerina päättäessäni varusmiespalveluksen aloitin opintoni Turun yliopistossa vuonna 1996. Pääaineenani oli poliittinen historia. En voinut malttaa pysyä pois myöskään opiskelijatoiminnasta. Rakkaan ainejärjestöni P-klubin puheenjohtajana vietetyn vuoden lisäksi osallistuin Turun yliopiston ylioppilaskunnan toimintaan. Opintoaikanani elätin itseni opintotuen lisäksi tekemällä kesätöitä Felix Abballa trukkikuskina, Hartwallilla olin jo ollut trukkikuskina kesällä 1995.

Opiskeluaikanani yhdistin aktiivisen sosiaalisen toiminnan tiedonjanoiseen opiskeluun. Perehdyin Itä-Aasian opintoihin ja osallistuin upealle kesäyliopistokurssille Kiinan Pekingissä. Sittemmin olin perustamassa Aasia-Eurooppa -säätiön (ASEF) kesäyliopistojen alumniverkostoa (ASEFUAN), jonka varapuheenjohtajana toimin vuonna 2002-3. Vuonna 1999-2000 olin vaihto-opiskelijana Lontoossa maineikkaan University College Londonin Itä-Euroopan ja Venäjän tutkimuslaitoksessa (SSEES). Syksyn 2000 olin harjoittelijan Suomen suurlähetystössä Jakartassa, Indonesiassa. Graduni tein Venäjän ulkopolitiikan asiantuntijoiden ajattelutavoista vuonna 2003 arvosanalla eximia c l a. Matkustin paljon, nautin selkäreppu selässä uusista maista ja kulttuureista oppimisesta. Itä-Eurooppaa ja Itä-Aasiaa kiersin eniten.

Opintojeni ohessa tein jo viime vuodet päätoimisesti töitä. Koulutuspolitiikkaan perehtymisen myötä tulin valituksi Turun yliopiston korkeakoulupoliittiseksi sihteeriksi, jossa tehtävässä toimin 2001-3. Tehtävänäni oli valvoa opiskelijoiden etua yliopistolla ja ajaa koulutuspoliittisia näkemyksiämme. Nautin tehtävästä suunnattomasti, TYY ja Turun yliopisto ovat hienoja yhteisöjä. Henkinen kotini onkin yhä Turun yliopistonmäellä.

Vuodet 2004-7 olin töissä erilaisilla apurahoilla Turun yliopiston poliittisen historian laitoksella tutkijana ja väitöskirjantekijänä. Silloin opin akateemisen pätkätyöläisen arjesta ja jatkuvasta apurahan ja työn rahoituksen hakemisesta. Osallistuin ulkoministeriön historian tekemiseen 1970-luvun ajalta sekä tein väitöskirjaa Suomen ulkopolitiikan murroksesta vuosina 1987-95.

Vuoden 2003 alussa tapasin ensimmäisen eduskuntavaalikampanjani aikoihin tulevan vaimoni, Ruotsin vihreiden puheenjohtajana Maria Wetterstrandin. Menimme 2004 naimisiin ja esikoisemme Elias syntyi lokakuussa. Syksyllä 2007 syntyi tyttäremme Linnea. Vuodesta 2004 alkaen asuin monta vuotta osan aikaa Ruotsissa Tukholman seudulla, vietimme elämää kahdessa maassa. Olin molempien lasteni kanssa pitkään vanhempainvapaalla. Siitä en vaihtaisi päivääkään pois.

Puoluepolitiikkaan tulin mukaan syksyllä 2000. Menin lapsuuteni naapurin ja ala-asteen opettajani Hannu Rautasen luokse ilmoittamaan, että haluan tulla mukaan vihreisiin kunnallisvaaleissa Kaarinassa. Hannun johdolla Kaarinan vihreät oli ollut suuri puolue jo kunnallisvaaleista 1992. Hänen luontokerhonsa ja biologian tuntinsa olivat jo ala-asteella jättäneet minuun vaikutuksen.

Kaarinassa olin seuraavat neljä vuotta ympäristölautakunnan puheenjohtaja ja valtuuston varajäsen. Vuonna 2003 sain eduskuntavaaleissa hyvin ääniä uutena ehdokkaana, lähinnä yliopistoyhteisöstä ja Kaarinasta. Tulin vihreiden listalla toiseksi ja varakansanedustajaksi. Syksyllä 2004 muutin kirjani Turkuun ja tulin valituksi suurella äänimäärällä Turun kaupunginvaltuustoon. Toimin myös kaupunginhallituksen jäsenenä.

Keväällä 2007 eduskuntavaaleissa tulin valituksi eduskuntaan, kun vihreät saivat Varsinais-Suomessa kaksi kansanedustajaa – minut ja Janina Anderssonin. Kansanedustajan paikka tuli noin 70 äänen erolla. Joskus elämässä asiat ovat pienestä kiinni.

Sittemmin olen saanut vastuuta yhteiskunnan päätöksenteossa yhä enemmän. Mutta perusarvoistani ja elämänasenteestani olen pitänyt aina kiinni. Ajattelen, että politiikan raskaassa vääntämisessä on varjeltava omaa sieluaan. Haluan olla uskollinen niille arvoille, joita lähdin politiikkaan ajamaan. Ja haluan säilyttää sen pojan uteliaisuuden uuteen ja oppimiseen – sekä pitää sen pilkkeen silmäkulmassa. Silloin päätöksetkin ovat parempia ja vastuun jaksaa kantaa, kun on itselleen rehellinen.

Taitaa olla, että minusta sittenkin tuli löytöretkeilijä.

 

Ylös