Ville Niinistö - parempaa sanottavaa

Edistyksen paluuta odotellessa (Turun Sanomat -kolumni 26.2.10)

Moderni historia on 1700-luvun valistuksen ajoista ollut pyrkimystä edistykseen. Valistuksen ajattelijat uskoivat järkeen, moraaliin ja tieteeseen nojaavan ihmiskunnan pystyvän rakentamaan yhä parempaa yhteiskuntaa. Tämän päivän Suomessa voi perustellusti esittää kysymyksen: mihin me uskomme?

Suomalainen politiikka on kansainvälisessä vertailussa harvinaisen aatteetonta. Ihmiset eivät usko yhtä paljon vaikutusmahdollisuuksiinsa kuin useissa muissa Länsi-Euroopan maissa. Politiikan arvostus on alamaissa skandaalien ja pinnallisen julkisen keskustelun seurauksena.

Jos demokratiamme on alistunut hallinnoksi, voidaan kysyä, kuka johtaa Suomea tänä vaikeana aikana kohti valoisampaa tulevaisuutta? Vai tyydymmekö historiattomaan koneiston hienosäätöön, jossa isänmaan kohtalo muuttuu vain numeroiksi ja tuottavuudeksi?

Itse pidän ratkaisukeskeisestä lähestymistavasta, mutta politiikka ei voi silti olla vain pragmaattista päätöksentekoa. Ellei politiikka perustu laajempaan arvomaailmaan, ei kukaan hallitse sitä kokonaisuutta, mihin valittu politiikka yhteiskuntaa johtaa.

Aatteita tarvitaan yhä rakentamaan kuvaa tulevaisuuden yhteiskunnasta. Niiden tehtävä ei enää ole 1900-luvun absoluuttisten aatteiden tavoin määrittää kaikkea, mitä yhteiskunta ja ihmiset ovat. Aatteellisuus ei tarkoita ehdottomuutta, vaan itseymmärrystä omista päämääristä. Aatteita tarvitaan luomaan realistisia utopioita.

Suomessa aatteellisuus sekoitetaan höperöihin puheisiin ”arvoista” tai ”unelmista”, joiden tarkoitus on vain peittää sitä, että puolueella ei ole konkreettisia ratkaisuja esitettävänään tavoittelemansa yhteiskunnan rakentamiseksi.

Medialla olisi oma vastuunsa puolueiden haastamisessa. Silti vain harvoin politiikoilta kysytään oikeasti tärkeitä kysymyksiä, tai pakotetaan esittämään arvopuheen sijaan selkeitä vastauksia. Mediakin on tainnut nostaa kätensä pystyyn: kun ei noista saa irti mitään järkevää, niin kirjoitetaan sitten sirkusjuttuja.

Vaaleissa suomalaiset puolueet ovat imagoilla kilpailevia sekatavarakauppoja. On turhanpäiväistä seurata eduskunnan keskusteluja, jos hallitus perustelee päätöksiään virkamiesmäisesti ja oppositio esittää vain populistista kritiikkiä vailla analyysiä. Kun roolit vaihtuvat, puheet muuttuvat.

Ei ollut sattumaa, että Ruotsissa vaikuttanut taloustieteilijäJuhana Vartiainen toi esille, että Suomessa talousasioissa visionääreinä kunnostautuvat lähinnä virkamiehet. Ruotsin valtiovarainministeri Anders Borg pätevänä taloustieteilijänä ja aatteellisena poliitikkona ei ikinä antaisi oman ministeriönsä raimosailasten ottaa tällaista roolia.

Ruotsissa on yleistä, että puolueet kirjoittavat johtavissa päivälehdissä konkreettisista esityksistään yhteiskunnallisten epäkohtien korjaamiseksi. Suomessa en ole havainnut tällaista yhdeltäkään puoluejohtajalta. Tanskassa venstre-puolueen valtakausi alkoi pitkälti puheenjohtajaAnders Fogh Rasmussenin vuonna 1993 kirjoittaman Sosiaalivaltiosta minimivaltioon esittämän näkemyksen saaman kannatuksen myötä.

Tarve edistyksellisen mission rakentamiselle on Suomessa vähintään yhtä tärkeää tänään kuin hyvinvointivaltion rakentamisen aikana. Talouskriisi ja ympäristöriskit pakottavat meidät löytämään uudenlaisen tien kohti kestävää hyvinvointia. Jos emme tiedä, minne haluamme mennä, on hyvin vaikea tehdä päätöksiä, jotka johtavat sinne.

Kirjoittaja on turkulainen kansanedustaja ja vihreän eduskuntaryhmän puheenjohtaja.