Ville Niinistö on 33-vuotias valtiotieteiden maisteri, kansanedustaja, Vihreän eduskuntaryhmän puheenjohtaja ja Turun kaupunginvaltuutettu.
Opiskellessani 1990-luvun lopulla Itä-Aasian opintoja oli alan kirjallisuudessa yleistä puhua tulevasta vuosisadasta Tyynenmeren vuosisatana. Tällä tarkoitettiin maailmanpolitiikan ja talouden painopisteen siirtymistä atlanttiselta Yhdysvaltain ja Euroopan akselilta Tyynenmeren rantavaltioihin. Sittemmin on alettu puhua suoraan Aasian vuosisadasta.
Tälle on omat vahvat perusteensa. Kiinan nopea nousu maailmaa koettelevasta lamasta on ollut yllätys niille, jotka uskoivat Yhdysvaltain olevan yhä maailmantalouden veturi. Kiinan mittava ulkomaanvaluuttavaranto tuo sille lisää arvovaltaa. Kiinan arvioidaan ohittavan Yhdysvaltain kansantuotteen jopa 10–15 vuoden kuluessa.
Myös Intia noussee Yhdysvaltain rinnalle kansantuotteen koossa vuoteen 2050 mennessä. Kaakkois-Aasian ASEAN-järjestöön kuuluvat maat ovat nekin yhteenlasketulta kooltaan lähes samassa mittaluokassa oleva talousalue. Kiina pyrkii myös rakentamaan Itä-Aasian vapaatalousaluetta, joka sivuuttaisi Yhdysvallat.
Tällä muutoksella tulee olemaan mullistavat vaikutukset länsimaiden muokkaamaan kansainväliseen järjestelmään. Euroopan unionin ja Suomen ulkopolitiikan tulevien vuosikymmenien keskeinen haaste on siinä, miten suhtaudumme tähän mittavaan muutokseen.
EU:n Kiinan-politiikka ei ole viime vuosina vakuuttanut. EU on yhteenlaskettuna suurempi talous kuin Yhdysvallat, mutta sen läsnäolo Aasiassa on heikompi. Kotiyleisölle puhutaan ihmisoikeuksista, mutta mitään keinoja niiden edistämiseen Kiinassa ei ole. Kiina pystyy sivuuttamaan EU:n harjoittamalla suoraan kahdenvälistä politiikkaa jäsenmaiden kanssa.
Aasian nousu muuttaa kansainvälisen järjestelmän arvopohjaa. Liberaalidemokratian voittokulku ei ole enää 1990-luvun kaltainen itsestäänselvyys. Yhdysvaltojen ja EU:n olisi viisasta käyttää seuraavien vuosikymmenien mahdollisuuksien ikkuna hyväkseen, kun meillä vielä on siihen riittävää arvovaltaa.
Talousjärjestöjen demokratisaatio ja kehitysmaiden vaikutusvallan kasvattaminen sitouttaa kaikkia yhteisiin talouden pelisääntöihin. Kansainvälistä oikeutta ja YK:n ihmisoikeusperiaatteisiin sitoutumista on vahvistettava, jotta ne kestävät muutoksen aiheuttamat paineet. Länsimailla ei ole enää varaa poiketa näistä periaatteista, jos haluamme Kiinan kunnioittavan niitä tulevaisuudessa.
Yhtenä keskeisenä osana Aasian nousua on maailman ympäristökriisien yhä syvempi kärjistyminen. Kiinalaiset tietävät itsekin edessään olevat haasteet. Fossiilisiin polttoaineisiin perustunut Kiinan kasvu on saattanut maan ympäristön ja ilman laadun paikoin katastrofin partaalle.
Aiemmin öljyomavarainen Kiina tuo nykyään ulkomailta merkittävän osan käyttämästään öljystä. Maassa alkaa olla pulaa myös puhtaasta vedestä ja ruuasta: Kiinan hallinto on ilmoittanut olemassa olevien vesilähteiden loppuun hyödyntämisestä vuoteen 2030 mennessä.
Kiina onkin viime vuosina panostanut massiivisesti ympäristöteknologiaan. Toisena painopisteenä heillä on ollut kuitenkin pyrkimys saada riittävät luonnonvarat hallintaansa. Tämä näkyy erityisesti Afrikassa, jossa on viime vuosina nähty ennenäkemätön kiinalaisten vaikutusvallan kasvu. Kiinalaiset ovat ostaneet haltuunsa merkittävät luonnonvarat maanviljelysmaasta alkaen.
Useat afrikkalaiset valtiot ovat ilahtuneita Kiinan kiinnostuksesta, koska kiinalaiset eivät ole eurooppalaisten tapaan kiinnostuneita maan demokratian tai ihmisoikeuksien tilasta.
Aasian vuosisadan yksi haaste on itse Aasian sisällä. Eurooppalainen integraatio on ollut historiallinen rauhanprojekti, jolla Eurooppa on saatu irti sotaisan historiansa kahleista. Aasian valtiot eivät ole samalla tavalla yhdessä käyneet läpi toisen maailmansodan traumojaan ja ratkaisseet hiertäviä alueristiriitojaan. Tässä Euroopalla voisi olla Aasian valtioille aidosti tarjottavaa: syvä keskinäinen vuorovaikutus ja kaupankäynti hyödyttää lopulta kaikkia osapuolia.
Kirjoittaja on turkulainen kansanedustaja ja vihreän eduskuntaryhmän puheenjohtaja.
Anna Villelle Tämä sähköpostiosoite on suojattu roskapostia vastaan, aseta javascripttuki päälle nähdäksesi osoitteen.
Ryhdy hiilidioksidineutraaliksi - Ville korvaa lentomatkojensa päästöt tukemalla Climate Caren työtä uusiutuvan energian puolesta