Tervetuloa

Olen Vihreiden puheenjohtaja ja ympäristöministeri.

Ville Niinistö
on 34-vuotias valtiotieteiden
maisteri, Vihreiden puheenjohtaja, kansanedustaja,
Turun kaupunginvaltuutettu ja ympäristöministeri.

 

vihreat_logo

Blogi 06.06.2011

105 ei lennä

Vihreät keskusteli tänään erilaisista vaihtoehdoista hallitukselle, kun sateenkaaripohjan neuvottelut kariutuivat. Vihreiden eduskuntaryhmän ja puoluevaltuuskunnan yhteiskokous päätti, että vihreät ei aio osallistua viime hallituskauden sinivihreälle pohjalle, kristillisdemokraateilla täydennettynä, rakennettavan 105 kansanedustajan enemmistökokoonpanon hallitusneuvotteluihin. Itse sanoin jo Säätytalolla sateenkaaripohjan neuvottelujen kariutuessa kokoomuslaisille: ”105 ei lennä”. Tähän nyt päädyimme.

Tälle oli kaksi syytä. Toinen on se, että vihreille tehtävä sinivihreän hallituksen sosiaalisena eko-omatuntona oli rankka. Hallituksen vasemman laidan puolustaminen jäi meille. Saimme parannettua perusturvaa ja uudistettua sosiaaliturvaa, mutta emme riittävästi. Ydinvoimapäätöksessä ja erityisesti luonnonsuojelussa meidän yli myös suoranaisesti jyrättiin. Samaa emme nyt hyväksyneet.

Toinen syy oli se, että pidimme vaalituloksen pohjalta luontevana että neuvotteluihin osallistuvat muut puolueet. Osallistuimme kuitenkin tavoitteidemme pohjalta sateenkaaripohjan neuvotteluihin, koska koimme että sillä pohjalla voimme parantaa ympäristönsuojelun tilaa ja kaventaa tuloeroja. Pidän edelleen tätä pohjaa parhaana ja siihen voisi mielestäni vielä palata, jos sdp ja kokoomus saavat erimielisyytensä sovittua.

Olin itse tämän päiväisessä keskustelussa kriittinen sille, pystyisimmekö saavuttamaan yhdenvertaisuuden, ympäristönsuojelun, ilmastopolitiikan, tuloerojen kaventamisen ja köyhyyden vähentämisen tavoitteemme sinivihreässä hallituksessa. Olisin kuitenkin ollut valmis pitämään vielä keskusteluyhteyttä muihin puolueisiin, jotta olisimme saaneet varmuuden asiasta. Valtuuskunnan ja eduskuntaryhmän yhteiskokouksen enemmistö halusi kuitenkin ratkaista asian jo nyt. Olen ratkaisuun tyytyväinen, koska pidin hallituspohjan onnistumista epätodennäköisenä.

Olemme oppineet sen, että äänestäjämme edellyttävät vihreiltä paljon. Se on oikein. Meidän on pystyttävä osoittamaan teoillamme, että luonnon ja ihmisen arvo on kaikkien vihreiden päätösten ytimessä. Meidän on rakennettava sosiaalisesti oikeudenmukaista yhteiskuntaa, jossa ihmisen toiminta on asetettu luonnon kantokyvyn rajoihin. Joka päivä. Heikkoihin kompromisseihin ei kannata alistua, jos ne eivät edistä kestävän yhteiskunnan rakentamista.

Kommentit

Urpo 28.06.2011 10:18 #10
Kuinka usein sitä lennettiinkään Ruotsiin?
Taitaa tulla ennätys hiilijalanjälki kansanedustajis ta...
Lainaa
Atro Niiniluoto 13.06.2011 20:43 #9
Vihreät arvot tuskin kaatuvat, vaikka Sinnemäki joutui väistymään.
Lainaa
Tuula 10.06.2011 14:09 #8
10.6. Hyvä, että palasitte hallitusneuvott eluihin :)!
Lainaa
Niina 07.06.2011 15:53 #7
Hei.
Arvatenkin päätös oli vaikea tehdä, eikä siitä voi syyttää Villeä. Kentän mielipiteet jakautuivat kahtia ja päätös jättäytyä neuvotteluista pois syntyi. Itseänikin tilanne harmittaa, kokonaisuudessa an, jopa se että emme saaneet riittävästi viestiä esille vaalien alla siitä mitä Vihreät saivat aikaan, vaan meistä on tullut puolue joka saa aina vain kaikki viat ja syyt niskaan. Se ei minua miellytä. Nytkin Soini tv:ssä ilakoi että Vihreät on ainakin poissa hallituksesta ja se on hyvä, jotta voivat tehdä hyviä energiapoliitti sia ratkaisuja. Ei kuitenkaan ole suoraan selvää että ps ja kokoomus löytävät yhteisen linjan.Joten toivossa on hyvä elää että hallitustunnust elija vaihtuu vielä ja voimme osallistua rakentamaan hyvää ja tasa-arvoisempaa Suomea.
Lainaa
Tuula 07.06.2011 00:04 #6
Jokainen päivä on tärkeä ympäristölle.Ympäristölle on minimissään neljä vuotta pitkä aika. Minusta Vihreiden olisi pitänyt pysyä mukana hallitusneuvott eluissa.Ympäristö on kaiken hyvinvoinnin alku ja loppu- sen ympärille rakentuu koko elämän kulttuuri. Noloa, että ette sitten olletkaan valmiita taistelemaan perusasian puolesta- vaikka pienin kompromissein. Nyt olisi ollut aika kääriä hihat ja saada ympäristöminist erin salkku kainaloon. Harmittaa niin vietävästi ratkaisu, jonka teitte.
Lainaa
Jukka Lindgren 06.06.2011 21:20 #5
Jep jep. Kun vielä oltiin mukana kuviossa, oli kädessä Kataiselta (ainakin jonkinlainen) lupaus siitä, ettei uuden hallituksen ohjelmassa ole lisäydinvoiman rakentamista (Vihreiden ennakkoehto.)
Mitenkähän nyt?
Oppositiosta varmaankin saamme tuon keskeisen vaatimuksen helposti läpi...
Lainaa
Jari 06.06.2011 19:19 #4
Lainaten Timo muttei Soini:
Samaa mieltä kuin Esa. Enpä olisi Vihreitä äänestäessäni osannut arvata, että puolue pelaisi tällä tavalla persuja hallitukseen. Näin sitä Uutta Suomea sitten rakennetaan, ja leijonatunnus näyttäytyy nyt ihan eri valossa.


Parempi keskittyä omaan työhön kuin ajatella liikaa muita. Persut on saatava jollian tavalla vastuuseen jotta äänestävät mitä puolue todellisuudessa on.Vaikka sitten kärsittäisiinki n neljä vuotta. Tosin en usko että hallitus jossa persut on mukana kestää täyttä kautta.
Lainaa
Timo muttei Soini 06.06.2011 18:22 #3
Samaa mieltä kuin Esa. Enpä olisi Vihreitä äänestäessäni osannut arvata, että puolue pelaisi tällä tavalla persuja hallitukseen. Näin sitä Uutta Suomea sitten rakennetaan, ja leijonatunnus näyttäytyy nyt ihan eri valossa.
Lainaa
jari tienvieri 06.06.2011 17:29 #2
Moi Ville! On aika antaa sullekin ruusuja, että hyväksyit noinkin kivasti enemmistön päätöksen.
Sulla on varmaankin potentiaalia, ja aikaa laittaa itsesi likoon vaikka kuinka monessa hallituksessa.
Mä oon OIKEESTI sitä mieltä että me oltais oltu enemmänki narreja kuin hyvällä omallatunnolla iltasella kotiin, perheen luokse, saapuvia luonnosta ja ihmisten hyvinvoinnista välittäviä ihmisiä, sillä isolla iillä.
Hyvää jatkoa ja menestystä.
T. eripura/tietonihan näet
Lainaa
Esa 06.06.2011 17:17 #1
Nytkös tuo vihreiden asioiden edistäminen onnistuu kun (ilmeisesti) ollaan oppositiossa ja päävastustajamm e PS on (ilmeisesti) hallituksessa?
Lainaa

Lisää kommentti

Roskapostitarkiste (syötä kuvassa oleva teksti kenttään)
Roskapostitarkiste (syötä kuvassa oleva teksti kenttään) Päivitä