Ville Niinistö

10.4. WWF, Liisa Rohweder, Hanna-Liisa Kangas, Laura Wathen & Ilkka Oinonen

10.4. Ked. Harri Jaskari

12.4. Ilmastovanhemmat ry, Noora Jaakkola & Eero Rinne

15.4. Turun Yliopiston ylioppilaskunta, Essi Karvonen

17.4. OECD, Simon Upton

18.4. Pidä saaristo siistinä ry, Aija Backström

18.4. Luomuinstituutti, Jaakko Nuutila & pirjo Siiskonen

24.4. Ramboll consulting, Katri Haila & Kaisa Lähteenmäki

24.4. Vihreät nuoret ja opiskelijat ry, Minttu Massinen, Maria Ohisalo & Veli-Matti Partanen

25.4. Kaupan liitto, Juhani Pekkala & Jaana Kurjenoja

26.4. Metsähallituksen luontopalvelut

30.4. Suomen pakkauspalautus oy, Pasi Nurminen

Kirjoitus julkaistu Turun Sanomissa.

Kuntavaaleissa on julkisuudessa puhuttu paljon himmeleistä ja rakenteista. Puolueet riitelevät sote-mallin yksityiskohdista. Siinä puhutaan tyypilliseen tapaan ohi kansalaisten. Toreilla ja turuilla ihmiset ovat halunneet puhua siitä, miten palvelun saa ajoissa, miten kunnasta saadaan viihtyisä ja miten saada mielekästä työtä ja koulutusta kaikille. Näihin kysymyksiin puolueiden on vastattava.

Olen kiertänyt viime kuukausina lähes 50 paikkakuntaa ja useimmat Suomen maakunnat. Kaikkialla ihmiset tulevat puhumaan siitä, kuinka juuri meidän kunnassamme kuntapäätöksenteon tavassa on kehitettävää. Tämä ei ole sattumaa. Suomalaiset kokevat vaikutusmahdollisuutensa omaan lähiympäristöönsä pienemmiksi kuin useimmat muut länsieurooppalaiset.

SUOMI OLISI paljon parempi maa, jos me avaisimme kuntapäätöksenteon kuntalaisille itselleen. Suomessa eduskunta perustettiin kansainvälisesti varhaisessa vaiheessa. Mutta siihen se demokratian kehitys sitten jäikin. Muu maailma menee kaukana edellä.

Suurin uudistustarve kunnissa onkin poliittisessa päätöksenteossa. Samalla myös kuntien palvelutarjonnan ajattelutapaa on muutettava ihmisläheisemmäksi. Näillä saadaan mukavampia kuntia – ihmiset mukaan päätöksentekoon ottavat ja kestävää kehitystä vaalivat kunnat myös menestyvät. Sosiaali- ja terveysuudistuksessakin keskeisin kysymys on huomioida paremmin ihmisten tarpeet. Kun avun saa ajoissa ja palvelun sisältöön voi itse vaikuttaa, on se myös tehokasta.

Avoin kunta tekee parempia päätöksiä palveluista, mutta se myös huomioi paremmin kestävän kehityksen. Kuntakeskusten kehittämistä tehdään edelleen aivan liian paljon suljetuissa kabineteissa. Avataan kuntien kehittämisen ovet ihmisille erilaisilla yhteissuunnittelun menetelmillä. Annetaan asukastoimikunnille valtaa kehittää viihtyisämpiä asuinalueita – sellaisia alueita, missä kohdata ylisukupolvisesti ja missä lapsiperheet viihtyvät. Lautakuntien kokoukset on avattava. Kunnanosalautakunnilla arjen lähipalvelujen päätökset voidaan viedä lähelle ihmisiä, jolloin niihin on helpompi vaikuttaa.

SUURI VAIETTU kysymys on myös kestävä kehitys. Me ylikulutamme luonnonvaroja ja elämme lastemme kustannuksella – laskun maksu on pian edessä. Ilmastonmuutos heikentää jo nyt esimerkiksi ruokaturvaa äärimmäisten sääilmiöiden myötä. Toisin kuin monesti väitetään, ei ympäristö- ja ilmastokysymyksistä ole tullut kaikkien puolueiden asioita. Suuret tulevaisuuskysymykset loistavat poissaolollaan koko vaalikeskustelusta.

Kunnissa kuitenkin päätetään erittäin suuresta osasta suomalaista ilmasto- ja ympäristöpolitiikkaa. Jokainen arvokas suo sekä lintulahti on jonkin kunnan alueella ja kunnanvaltuutetuilla on mahdollisuus suojella luontoa hyvin konkreettisesti. Kunnat kykenevät vaikuttamaan ilmastopäästöihin energiaratkaisuissaan, kaavoituspolitiikassa, liikennepolitiikassa. Turussa tämä tarkoittaa pikaraitioteitä, viihtyisän kävely- ja pyöräilykeskustan luomista sekä luomu- ja lähiruuan edistämistä ja seudullisen energiaratkaisun muuttamista uusiutuviin pohjautuvaksi.

KUNNAT KÄYTTÄVÄT julkisiin hankintoihin noin 20 miljardia euroa vuodessa, yli kolmanneksen valtion budjetista. Näillä rahoilla kannattaa rakentaa vihreää taloutta. Jo nyt puhtaan teknologian alat työllistävät Suomessa yli 30?000 ihmistä. Käännetään ympäristöhaaste mahdollisuudeksi luoda työpaikkoja ja viihtyisiä julkisia tiloja ihmisille – autojen kulkuväylien halaamisen sijaan.

Suomi menestyy avoimena yhteiskuntana ja vaalimalla kestävää kehitystä. Suomalaisten on pidettävä yhtä, silloin me menestymme. Avataan kunnat kuntalaisille.

Kuuden puolueen hallitusneuvottelijat ovat istuneet jo viikon Säätytalolla neuvottelemassa uuden hallituksen ohjelmasta. Ei liene kenellekään yllätys, että hallituksen muodostaminen on tässä tilanteessa tavallista vaikeampaa.

Suomalaisen demokratian erikoisuus on, että vaalituloksen perusteella hyvinkin kaukana toisistaan olevat puolueet joutuvat neuvottelemaan hallituksen muodostamisesta. Kokoomus ja perussuomalaiset olivat monissa kysymyksissä kauimpana toisistaan, mutta silti suurin puolue ja suurin voittaja pyrkivät neuvottelemaan hallituksen muodostamisesta.

Euroopan talouskriisin akuutissa tilanteessa puheenjohtaja Timo Soini näki parhaaksi jättäytyä pois kompromissien tekemisestä. Perussuomalaiset hankki vaalivoiton populistisella oppositioretoriikalla, jonka muuttaminen omien tavoitteiden edistämiseksi hallituksessa osoittautui Soinille ylivoimaiseksi.

Oma eduskuntaryhmä ja kannattajat eivät pysyneet vauhdissa mukana. Katsomosta huutamisesta on mille tahansa populistiselle liikkeelle vaikea siirtyä pelinrakentamiseen.

Vaaleissa ainoana kannatustaan lisänneen puolueen jääminen yllättäen oppositioon muutti radikaalisti hallitusneuvottelujen asetelmaa.

Vaalitulosta voidaan tulkita monella tapaa. Politiikan avoimuutta on parannettava, jotta kansalaisten luottamus ja vaikutusmahdollisuudet päätöksentekoon vahvistuvat. Vaalituloksen arvioinnissa on silti korostunut liialtikin suhteellisten muutosten merkitys. Jokaisen annetun äänen pitäisi olla yhtä painava.

Säätytalolla käy nyt hallitusneuvotteluja kovin samanlainen koostumus kuin Paavo Lipposen sateenkaarihallitusta muodostettaessa keväällä 1995. Silloin takana oli syvä lama, nyt syvä kansainvälinen taantuma. Erot on kuitenkin syytä laittaa mieleen.

Samalla kun Lipposen hallitukset nostivat Suomen taantumasta ja toivat taloudellista menestystä, on eriarvoisuus suomalaisten kesken lisääntynyt. Ruotsi valitsi silloin toisen tien: se vähensi alijäämäänsä hitaammin, mutta piti huolta sosiaaliturvasta ja palveluista. Ruotsin kilpailukyky ei ole tällä hetkellä Suomea heikompi, mutta yhdenvertaisuus on parempaa.

Toista kertaa Suomi ei voi valita tuloeroja kasvattavaa tietä. Pohjoismaisessa mallissa myös kilpailukyky tulee siitä, että jokaisella suomalaisella on yhtäläiset mahdollisuudet koulutukseen, työhön, terveyteen ja hyvään elämään. Yksilönvapauksien takaaminen edellyttää ponnahduslaudaksi vahvaa julkista tukiverkkoa.

Siksi Säätytalolla mietitään valtiontalouden vakauttamisen rinnalla tuloerojen kaventamista ja köyhyyden vähentämistä. Perusturvan korottaminen on vihreistä välttämätöntä, jotta voimme osallistua hallitukseen. Samalla on rakennettava sosiaalisesti oikeudenmukaista yhteiskuntaa, jossa ihmisen toiminta on asetettu luonnon kantokyvyn rajoihin.

Politiikan arjessa on pystyttävä ratkomaan tulevaisuuden isoja kysymyksiä. Miten varmistamme ihmisten välisen tasa-arvon ja oikeudenmukaisuuden? Miten rakennamme kestävää vihreää taloutta, jolla luodaan tulevaisuuden työpaikkoja, vahvistetaan hyvinvointia ja säilytetään luontoarvot? Näihin on Säätytalolla etsittävä uskottavia vastauksia.

Hallitusneuvotteluja käydään tavan mukaisesti radiohiljaisuudessa. Politiikan avoimuuden olisi voinut aloittaa siitä, että kaikkien puolueiden keskeiset neuvottelutavoitteet julkistettaisiin samoin pelisäännöin. Se parantaisi kuluttajansuojaa siitä mitä puolueet oikeasti tavoittelevat. Se antaisi myös aineksia asiantuntijoille ja kansalaisille tavoitteiden arvioimiseen julkisessa keskustelussa.

Kirjoittaja on turkulainen kansanedustaja ja vihreiden eduskuntaryhmän puheenjohtaja.